Iltapäivälenkillä esineitä. Puolivillainen treeni, ajatus oli hukassa. Uudessa Palveluskoirat-lehdessä mainittiin, miten haastavaa voi olla ylläpitää osaavan koiran hyvää noutoa, koska monesti mennään siihen, että vain tehdään noutoa eikä itse asiassa harjoitella mitään. No, nyt vain tehtiin esineruutua eikä oikeastaan harjoiteltu yhtään mitään... Tallailin jonkun ruudun ja vein takarajalle neljä esinettä. Molemmat hakivat kaksi. Kuumia pisteitä siis jäi, mutta tuulen alapuolelle eikä niistä ollut haittaa. Flora kipaisi nopeasti hakemassa kaksi oikeanpuoleista esinettä. Ensimmäisestä kehut, toisesta motskupalkka, leikkiminen oli tänään vähän heikonlaista. Olisi pitänyt ottaa ruokapurkki.

Vekan lähetin jäljellä olevista esineistä oikeanpuoleisen kohdalta. Se eteni sen verran vinoon, että saapui vasemmalla esineelle ja toi sen. Leikittiin pallolla, sitten pallo pois, pannasta kiinni ja pikalähetys. Tietysti Veka juoksi ensimmäisen esineen paikalle, mutta nyt se ei juuttunut siihen, vaan jatkoi etsimistä ja löysi kohta esineen. Hyvä, oikein hyvä!

Illalla käytiin Floran kanssa sijaistamassa Tamskin agivalmennusryhmän vetämässä ryhmässä. Ajattelin, että onpa kiva kun Florakin saa ihan agikoulutusta eikä vain puskatreeniä... Rata oli joku kolmosten kisarata eli se oli kyllä Floralle vaikea. Ohjauksellisesti siinä ei kyllä mitään koukkuja ollut, vaan ihan sujuvasti sen olisi saanut vedettyä.

Alussa hyppy, okseri, pitkittäinen hyppy takaakiertona ja suora avokulma kepeille. Tämä meni kyllä ok ja jopa keppien aloitukseen päästiin hyvin! Puolenvaihto keppien päähän oli kyllä vaikea, mutta aloitus taas olisi ollut liian vaikea, jos olisin vaihtanut puolta ennen keppejä. Hyppy ja putken kauempaan päähän, ensin hervoton kurvi, sitten järkevämmin. Mustille putkille tehtiin kyllä muuten tänään noin 68 kieltoa. Putkesta puomille. Ensin Flora pysähtyi 2/2 kuten kuuluukin, mutta edempänä treeniä se alkoi vaan juosta räksyttäen läpi kun ei enää pystynyt kykenemään. Puomilta putki ja hyppykuvio, jossa oli kaksi takaakiertoa, hyppy suoraan, puolenvaihto ja muurille, hyppy päällejuoksuna ja putkeen. No se päällejuoksu toimi oivallisesti, se on ollut ennenkin yllättävän hyvä ratkaisu hyvinkin vähällä treenillä. Takaakierrotkin toimivat ensin, mutta vähän myöhemmin ei jälkimmäistä enää pystynyt kykenemään ja taisipa alkaa vähän rimoja tipahdella. Puolenvaihto ennen muuria oli persjätöllä ihan toivoton, jostain syystä Flora ei persjättöjä kunnolla lue ja teki hillitöntä kaarretta taakseni. Takaaleikkauksella se hyppäsi, mutta oli niin kökkö ratkaisu että ei kiitos. Valssilla sitten jotenkin.

Loppu oli paha. Putkesta hyppy jollain niistohenkisellä ratkaisulla ok, Flora kyllä hakee esteitä hyvin eikä syyttä yritä niitä kiertää. Tästä oli jyrkkä avokulma kepeille ja taas kiireellinen puolenvaihto päähän, tässäpä oli askartelemista. Ensin saatiin se menemään, mutta kun tätä tehtiin vielä lopuksi, oli aivan tahmeaa. Kepeiltä vielä suora kulma takaakiertohypylle, putki, puomi ja loppuhypyt, näissä ei kummempaa.

Palkkasin pelkillä heittonameilla ja viimeiseksi ruokapurkilla, mutta eipä se ruoka rauhoittanut tätä koiraa. Floraa alkoi ottaa ruhtinaallisesti päähän samojen kohtien tekeminen uudestaan ja uudestaan. Hyvän alun jälkeen se poltti kääminsä, huusi ja poukkoili, kielsi kaikkia esteitä ja räksytti vähän lisää. No onhan se aina hermostunut hinkkaamiseen. Ehkä keskitymme vetämään vain kisaratoja ilman mitään tyhmiä uusintoja?!