Lauantai-illan ratoksi huristeltiin Vekan kanssa Tallille agilitytuomareiksi koulutettavien harjoitusarvosteltaviksi. Alunperin pitkällä viime vuoden puolella ilmoitin Floran tänne, mutta juu ei, sen koulutus ei ole edennyt niin että se olisi pitkään aikaan valmis mihinkään tällaiseen. Joten vaihdoin tilalle luottokoiran, Veka hoitaa.

Teimme saman radan kaksi kertaa. Alku oli taas sellainen! Eli hyppy suoraan ja toinen hyppy itsestä poispäin. Mikähän siinä on, että alut ovat niin usein tällaisia? Kolmas este oli puomi. Sen jälkeen kolmen hypyn ympyrä, kaksi niistä oli rinnakkain. Siitä puomin alle putkeen. Putkesta kepeille, ei pahassa kulmassa, mutta aika lyhyellä välillä kaarevasta putkesta. Kepeiltä U-putkeen, siitä suoraan keinulle, josta U-putken kauempaan päähän. Putkesta suoralla pituus ja rengas, sitten hyppyhässäkkään: hyppy renkaalta sivuun, suoraan toiselle hypylle, uukkari kolmannelle, siitä suoraan neljännelle, joka oli okseri. Kolme ensimmäistä hyppyä olivat sarjaeste. Okserilta A, siitä viistoon hyppy, viistoon pussiin ja loppusuorana muuri ja hyppy.

Ensimmäisellä otoksella alku oli ok, kutsuin vastakädellä. Puomin kontakti aika ok. Hypyt hyvin ja hyvin putkeen. Kepeille viennissä muistin jäädä taakse ja olla huitomatta, Veka haki oikein. Kehuin sitä kuten treeneissä, ja se haukkui vastaan kuten ei koskaan treeneissä. Putki hyvin, keinun kontaktilta taisi inasen varastaa. Putkeen hyvin ja tässä ryssin. Olisi pitänyt ajatella neljän esteen päähän – nakata koira putkeen ja lähteä kirimään niin paljon etumatkaa kuin jaloista lähtee. Jäin kuitenkaan odottelemaan Vekaa putkesta ja vielä ulkokaarteen puolella, joten kun koira kaasutti lämä tiskissä suoralla pituuden ja renkaan, ei minulla ollut minkäänlaista saumaa ehtiä sarjaesteen ensimmäiselle osalle päällejuoksuun. Kipitin siis koiran perässä. Veka on kyllä siitä hyvä, että se ei näissä käänny jalkoihin pyörimään niin kuin moni muu koira vaan pyrkii ratkaisemaan itse. Koska kerran juoksin eteenpäin ja kuonon edessä oli hyppy, se hyppäsi sen, tämän vielä oikeaan suuntaan. Kun edelleen vain juoksin eteenpäin enkä ohjannut oikein mihinkään, Veka hyppäsi seuraavan kuononsa edestä löytyneen hypyn, joka oli sarjaesteen kolmas osa väärinpäin. En lähtenyt säätäämään mitään turhia korjausmanööverejä, käännyin vain ja Veka kääntyi mukana esteen takana hypäten taas mitä kuonon edessä oli eli sarjaesteen toisen osan väärinpäin. Okserin rima pysyi! Onnistuin taas olemaan myöhässä ja A:lla tuli pyörähdys Vekan juostessa ensin ohi. A:n kontakti oli hyvä, katsoin että Veka tulee alas asti ja kehuin ennen kuin jatkettiin. Hypyltä pussiin ok, sitten juoksin etumatkaa ja käännyin muurin jälkeen katsomaan, missä koira viipyy. Veka oli vasta tulossa pussista ulos. Muuri ja loppuhyppy ok. Kuulin muilta, että Veka oli sotkeutunut pussiin ja siltä kesti hetken päästä ulos, kummallista.

Toinen rata meni aika samoin. Veka lähti jotenkin huonosti ja kompasteli aloitushypyn rimaan. Puomin kontakti taas hidas, mutta ok. Ensimmäisestä putkesta oli lähdössä A:lle, olisi pitänyt huudella keppejä ajoissa. Keinulla sekoilin jotain ja sain Vekan väärään putkenpäähän, en korjannut. Tässä sitten PITI olla tällä kertaa ajoissa siellä päällejuoksulla, mutta olin suurin piirtein yhtä myöhässä ja Veka hyppeli itse asiassa saman kuvion tälläkin kertaa... okseri pysyi, A:n kontakti taas hidas mutta ok. Pussilla sama juttu! Käännyin muurin jälkeen katsomaan ja näin Vekan taistelevan solmussa pussin sisällä! Olin jo lähdössä apuun kun Veka pääsi ulos ja pongahti suoraan tuomaria kohti! Onneksi se kääntyi ja tuli kun huusin, kävi kiltisti hyppäämässä muurinkin. Ihmettelin tätä pussijuttua harjoitusratojen järjestäjälle, joka sanoi että koska pussi oli vähän viistossa poispäin ohjaajan juoksulinjalta, Veka yritti kääntyä pussissa kuullessaan askelteni etääntyvän (en huutele mitään sen ollessa pussissa) ja sotkeutui pitkään lötköön kankaaseen sen takia. Varmaan näin, eipä ole koskaan moista tullut vastaan!

Kivat radat oli juosta :) Mutta ihan sitä samaa settiä kuin kisoissakin... ei siis kisoja tulossa lähiaikoina.