Neljän päivän lorvailun jälkeen takaisin sorvin ääreen. Lauantain vietin Messarin näyttelyssä, en kylläkään näyttelyä seuraamassa. Katselin koiratanssikisan ja näin jo itseni Vekan kanssa areenalla vetämässä HTM-ohjelmaa. Ihastelin myös Pohjoismaiden mestaruudesta kisaavia huikeita tokokoirakkoja enkä todellakaan nähnyt meitä kyseisellä areenalla tekemässä yhtään mitään.

Sitten menin kuuntelemaan Vappu Alatalon luentoa henkisestä valmennuksesta koiraurheilussa. Tilaisuus venyi yli kahteen ja puoleen tuntiin, koska sali oli vapaana ja ihmisetkin tietysti halusivat kuunnella Vappua. Paljon tuli hyvää asiaa, erityisesti suoritusta edistävistä tehtävätavoitteista ja sitä haittaavista tulostavoitteista. Kerroin yleisökommenttina, miten olin vuosi sitten Floran ensimmäisen tokon aloluokan ja Vekan avoluokan kisojen sekä Vekan ykkösten luvat tuottaneiden agistarttien aikaan onnistunut itsesuggestiolla häivyttämään kisatilanteen ja vain tekemään liikkeet tai juoksemaan radan, jolloin jännitys oli poissa ja koirat toimivat kuten treeneissäkin. Tätä Vappu peukutti kaksin käsin, eli juuri näin olin onnistunut vaihtamaan tulostavoitteet tehtävä- eli suoritustavoitteisiin. En kuitenkaan jaksanut jatkaa tällä kaidalla tiellä, koska oli tosi rasittavaa meditoida viikkotolkulla monta kertaa päivässä aina kun mieleen tuli jotain kisaan liittyvää. Tähän Vappu näpäytti, että henkinen valmennus on treeniä, jota pitää jaksaa vääntää siinä kuin mitä tahansa muutakin treeniä, jos haluaa edistystä ja kehitystä. Touché.

Sunnuntaina ei siis lähdettykään kisoihin, vaan juoksemaan rata TamSKin järjestämässä tapahtumassa, johon piti muistaa ottaa mukaan keltainen vihko ja sininen vihko. Radan oli laatinut Harri Huittinen. Joten mikäs muu siellä möllötti kuin tapissa oleva okseri. Onneksi okseria on treenattu maksimikokoisena onnistuneesti. Rataantutustumisessa huomasin kuitenkin kauhukseni okserin olevan tuplasti syvempi kuin mitä on treenattu. Et sitten jaksanut tarkistaa maksimimittoja säännöistä, ääliö. Rataantutustumista siivitti Stevie Wonderin Superstitious, koska olin kaivanut esiin vanhaa juoksulenkkimusiikkia sisältävän iPodin, kun opin eiliseltä luennolta, että musiikki voi virittää oikeaan tunnelmaan ja blokata sosiaalisia häiriötä. Näinpä en ennen starttia jäänyt kenenkään kanssa lörpöttelemään ja kauhistelemaan rataa enkä katsonut muiden suorituksia. Istuin tuijottamassa keinonurtsia ja mietin, että Veka ei ole ikinä tehnyt keppivirhettä, kun se on saatettu kunnolla aloitukseen ja loppuun asti.

Lähtökarsinassa odotellessa Veka haukkua louskutti törkeästi eikä meinannut pysyä pöksyissään. Se käy koko ajan kuumempana kisoista. Heti alku oli hankala. Hyppy suoraan, kurvi toiselle hypylle, kurvi takaisin rinnakkaisen hypyn vierestä ja loiva avokulma kepeille. Tämä näytti tutustumisessa tuottavan päänvaivaa muillekin. Vaarana oli tietysti työntää koira ansahypyn taakse ja vetää se hypyn kautta kepeille, toisaalta varman päälle ottamalla ja väärän hypyn blokkaamalla olisi jäänyt pakosti keppien väärälle puolelle kun rata jatkui toiseen suuntaan melkein suoraan putkeen. Kuitenkin aika samantyyppinen oli taannoinen Kärnän koulutuksen radan aloitus, joten päätin yrittää tätä samaan tyyliin. Eli menin aika pitkälle ja kauas hypystä lähelle keppejä. Kutsuin Vekan vastakädellä, työnsin sen hypylle kun se oli tullut ensimmäisen yli, ja lähdin jo itse kepeille, jotta olin ajoissa niistämässä aloitukseen eikä Veka ajautunut ansahypyn taakse. Tämä toimi, sain Vekan kepeille. Jes, vaikea paikka onnistui!

Kepit tehtiin seinää kohti, ja rata jatkui takaisinpäin putkeen. Tutustumisessa muistutin itselleni, että pitää malttaa saattaa Vekan loppuun asti, ja näin tein, joten Veka pujotteli hyvin. Siitä koira putkeen, putkesta hyppy ja toinen putki, melkein suora. Tähän ehti, kun kiri etumatkaa ensimmäiseen putkeen heitossa. Toisen putken jälkeen taas hankala paikka eli melkein poikittainen hyppy poispäin. Näissähän Veka helposti ajautuu väärälle puolelle halutessaan pitää etäisyyttä, eikä se oikein tajua vastakädellä haltuunottoa. Tuli kuitenkin oikealle puolelle ja hyppäsi oikein päin. Jes, vaikea kohta onnistui!

Siitä kurvi parin hypyn kautta A:lle. Valssasin edessä Vekan kiivetessä alas. Muurille ja siitä kurvi aloituksen ansahypylle, jonka edessä olivat nyt ansana kepit. Yritin heittää hypylle kaukaa ja juosta selvästi sivuun, koska pelkäsin Vekan karkaavan kepeille. Rata jatkui tiukalla kurvilla puomille. Veka tulikin mukaan ja puomille. Jes, hankala kohta onnistui!

Valssasin puomin jälkeen. Rata jatkui melko suoraan pituudelle, siitä loiva kurvi hypylle ja kurvi okserille. Mitään en voinut okserin hyväksi tehdä, linjata vain oikein ja antaa koiran hypätä. Täysin odotuksenmukaisesti Veka ei osannut lukea okseria, vaan veti ylemmän riman alas. Klops. Onneksi tästä mentiin putkeen ja siitä vain loppusuorana keinu, rengas ja loppuhyppy. Pidettiin pallobileet, jäähdyteltiin ja nyt sain mennä lörpöttelemään tuttujen kanssa ja valittamaan radasta. Vitonen otti päähän, mutta radassa oli kyllä niin paljon hyvää ja onnistunutta, että ei tarvitse mököttää :)