Veka agikisaili Liedossa niin turhan reissun, että... Istuttiin siellä haukottelemassa ja palelemassa molemmat sillä mielellä, että metsälenkki ja sohvalla lohnottaminen olisi ollut tänään vahva vaihtoehto. Olin itse päästä jalkaan ihan puolikuntoinen eikä Vekassakaan ollut oikein potkua tänään.

Mutta radoille. Tuomari Allan Mattsson oli suunnitellut kivat radat. Niissä oli haastetta, mutta ei paikallaan pyörittävää hyppysyheröä, vaan suuria linjoja, suoria putkia, kurveja putken jälkeen, serpentiinihenkistä hyppelyä.

A-rata meni NIIN hyvin. Ylitimme itsemme ja vedimme kaikista mutkista hienoa nollaa... kepeille asti. Jep, Vekahan solahti toiseen väliin ja tässä pyörittiin säätämässä kymppi ja yliaikaa. Koska Vekahan tunkee näissä aina vaan samaan väärään, jos sitä ei oikeasti lähetä jostain ihan eri paikasta. Loppuun päästiin hyvin, tosin vähän huonoin linjauksin. No, tästä radasta jäi kuitenkin muuten hyvä fiilis! Eikä muuten tiputettu rimaa okserilla, vaikka sille kaasutettiin viistosti loppusuoralla! Kepit ovat rikki eikä vikalistaa ole korjattu, joten itseäni saan syyttää kun käydään vaan kisoissa kokeilemassa onnea!

B-rataa istuttiin odottelemassa juuri ja juuri hereillä. Se oli siis samantyylinen kuin A, tuntui vaikealta, mutta olisi ollut ihan vietävissä. Ellen sitten olisi järki jäässä lähtenyt tekemään kakkoshypyllä kamikaze-ohjausta, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Miksi MIKSI en lähtenyt väsynyttä koiraa innostavalla lentävällä lähdöllä ja tehnyt tätä päällejuoksuna? Kyllä Veka olisi tullut päällejuoksuun ja puomille olisi vallan hyvin voinut takaaleikata, tai vaihtaa puolta vaikka puomin jälkeenkin, onhan siinä pelivaraa. Tässä oli siis loivassa S-kuviossa kolme hyppyä ja sitten puomi. Kaikki muut agikoirat tulivat kutsulla kakkoshypylle ohjaajansa luo, hyppäsivät osoitetun hypyn ja jatkoivat siitä. Mutta Vekahan ei toimi näin. Se hyppäsi kyllä ykkösen, mutta ei pystynyt tulemaan kohti, vaan lähti kiertämään ja kaartamaan minua ympäri hyväksi katsomallaan etäisyydellä päätyen hypyn väärälle puolelle. Ja hyppäsi siitä. Tätä samaa settiä siis seitsemäs hylly kakkosten kaikkiaan yhdeksästä hyllystämme. Loppurata levisikin sitten ihan käsiin. Kepeille TIETYSTI väärin sisään, väärään putkeen päähän enkä edes korjannut, keinusta ohi jne. Molempien ratojen jälkeen tietysti iloittiin ja palloiltiin, Vekahan oli tässä olosuhteiden uhri ja ansaitsi pallonsa (anturatkin pysyivät ehjinä kun pysyttiin sisällä – viimeksi palloiltiin ulkona soralla ja hetken päästä koiralla tuli kolmesta jalasta verta!). Minien aikana juttelin JN:n kanssa, joka oli myös kisaamassa, ja hän sanoi minun ohjaavan kummallisesti, hyvin selvästi kädellä näyttäen, mutta kropan osoittaessa johonkin ihan eri suuntaan. Pitää varmaan paikkansa. Ja Vekahan ei käsiä seuraa. Pitäisikö Vekan opetella lukemaan käsiä vai minun opetella ohjaamaan ilman käsiä?

P.S. Mistähän se muuten johtuu, ettei koira koskaan tule kohti? Kohupaljastus: palkka ei koskaan tule siellä – pallo lentää aina minusta poispäin. Muustahan Veka ei palkkaudu. Tennari kuitenkin pomppaa sen verran, että se kelpaa palkaksi myös vain kädestä pudotettuna ilman heittoa. Jos siis haluaisi koiraa enemmän käteen kiinni, pitäisi aloittaa johdonmukaisena projektina palkkaamaan Vekaa tiputtamalla pallo mahdolisimman lähelle. Se voisi auttaa tuohon liikkumisongelmaan. Kepeistä en sitten tiedä.