Maanantain lokakuisessa vesisateessa esinetreeni takametsässä. Tallailin taas jonkun soikion. Esineet takanurkissa, yksi kaukana ja toinen lähellä. Näytin esineet koirille ja juoksin ruutuun. Täysin tyyni ja sateisen kostea sää. Mikähän siinäkin on, että syksyllä ei vaan tunnu tuulevan lainkaan?

Tällä kertaa saatiin vääntö aikaan Floran kanssa. Lähetin sen vasemmasta etunurkasta suoraan vasempaan takanurkkaan, esine parissakympissä. Flora lähti vauhdilla, mutta lähti puolivälissä kaartamaan oikealle. Oli menossa oikeaan takanurkkaan. Olisi hakenut sieltä esineen eikä olisi irronnut vasempaan nurkkaan enää millään ilveellä (katsoin kristallipallosta). Pysäytin sen huutamalla ja kutsuin takaisin. Uusi lähetys. Tasan samoja tassunjälkiä pitkin. Ja takaisin. Sama juttu uudestaan VIISI KERTAA! Flora kyllä lähti yhtä lujaa ja iloisesti joka kerta. Selvää oli, että suoraan se ei irtoa. Käskin sen maahan odottamaan ja juoksin sivurajaa pitkin esineelle hihkumaan. Uudella lähetyksellä se lähti taas samasta kohtaa kaartamaan oikealle!! Vaikka se väärä nurkka oli kolme kertaa kauempana ja välissä oli ryteikkö niin sinne olisi ollut päästävä. Nyt tuli takaisinkutsu jo astetta kovempaa. Mentiin sitten yhdessä katsomaan sitä esinettä. Takaisin lähetyslinjalle ja lähetys. Vedin jo henkeä ja hernettä kärsään kun Flora lähti kaartamaan, mutta onneksi se vain juoksi mutkitellen esineelle ja toi sen. Isot kehut ja nami, sitten toiselle esineelle. Sehän oli ihan helppo ja löytyi hetkessä. Nami luovutuksesta ja sitten naruleluleikit.

Vekan kanssa vietiin esineet yhdessä. Ensin vietiin vasemman nurkan kauempana oleva esine, sitten palattiin takaisin ja mentiin lähetyslinjaa pitkin oikeaan etunurkkaan viemään siitä oikean nurkan esine. Haettiin ensin oikea, ihan helppo myös Vekalle. Luovutuksesta nami. Siirryttiin vasempaan etunurkkaan jännäämään, lähteekö Veka Floran jälkiä pitkin kaartamaan ja yrittää mennä jumittamaan. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Veka loikki esineelle ja toisen sen helposti. Huh. Nami ja sitten palloilua.

En voi tietää, mitä koirat ruudussa seurailevat ja miten niiden mielikuviin vaikuttaa se, minne ne näkevät minun menevän ja mistä tulevan pois. Onko koiralla suurempi hinku käydä siellä, mistä äsken tulin, vai siellä, minne äsken menin? Miksi takaraja vetää niitä niin puoleensa ja miten sitä pitkin juoksemiseen vaikuttaa se, miten päin olen viimeiseksi takarajaa pitkin kävellyt? Minkä hemmetin takia pitää änkeä aina sinne ristikkäiseen kulmaan, onko se aina se, johon olen viimeisenä jättänyt esineen ja haju on vahvempi? Pitäisikö koiraa edes ohjata ruudussa ja yrittää saada etenemään suoraan? Vai antaa sen työskennellä itse välittämättä siitä, että siirtää lähetyspaikkaa vain kauemmas esineestä kun koira onkin hakenut ristikkäisen kulman esineen eikä samasta paikasta lähetettynä enää muualle irtoa ja lähetyspaikkaa on pakko kuitenkin siirtää? Pois kutsuminen syö motivaatiota, mutta yhtä lailla sitä syö jumittaminen ja turhaan etsiminen.

Seuraavaksi vien kaiketi esineet yksittäisinä pistoina suoraan ja kauas. Näin koiran pitäisi kaiken järjen mukaan helposti irrota pitkälle suoraan yksittäistä hajuvanaa pitkin. Myös palkkaus pitää miettiä ja pitää sitten siitä kiinni eikä soutaa ja huovata palkkojen kanssa.