... eli Käämit Palaa. Kouluttaja oli flunssan takia pois Vekan agitreeneistä. Tulostin netistä jonkun hyppyradan ja ehdotin treenikavereille, että rakennettaisiin se. Näin tehtiin, pari estettä toisesta päästä lyhentäen. Rata oli joskus ollut kakkosten kisoissa, mutta oli kyllä tosi helppo; niin helppo, että ensimmäisellä kierroksella tehtiin heti nollana ja toisella sitten nurinpäin eli lopusta alkuun. Tästä saatiin sitten Vekan kanssa kunnon vääntö aikaan. Näinpäin mentäessä kepit tehtiin niin, etten voinut juosta koiran edelle (koska siellä oli seinä). Vekahan on hienosäätänyt etäisyyden, jolla minun on pysyttävä, tai se jättää pujottelun kesken ja tulee luokseni, olin sitten edessä tai takana. Sehän teki tätä viime talveen asti kaikilla muillakin esteillä. Nyt se pystyy tekemään muita esteitä, vaikka olisin lähellä tai kaukana, mutta keppejä edelleenkään ei.

Väännettiin siis keppejä niin, että meinasin saada hermoromahduksen. Veka meni kyllä kerta toisensa jälkeen reippaasti keppien aloitukseen eikä saanut mitään kunnon itsesäälikohtausta niin että olisi mennyt ihan jumiin. Mutta aina vaan meni vähän matkaa ja jätti kesken kun ollutkaan koko ajan vieressä pitämässä tassusta kiinni. En viitsi edes laskea, kuinka monessa kisastartissa Veka on ryssinyt kepit. Aika monessa nimittäin. Heti kun jätin pallon keppien päähän, pystyi kyllä vallan mainiosti tekemään yksin loppuun. Jopa makkarapalat olivat niin kiinnostavia, että Veka pujotteli hyvin itse loppuun makkaroiden luo, vaikka jäin itse seisomaan paikalleni. Jos on etupalkka, Veka kyylää sitä, mutta jos ei ole, se kyylää minua. Yritin palkata heittämällä pallon eteenpäin kun Veka tuli viimeisestä välistä, mutta kun en pystynyt heittämään tarpeeksi kauas, joten Veka kääntyi taaksepäin palkalle ja sitähän juuri ei haluta. Aika loppui ja oli pakko lopettaa makkaroilla tehtyihin toistoihin. En enää tiedä, mitä ihmettä tälle voisi tehdä. Verkoissakaan Veka ei tasan varmasti pysy.