Sunnuntaiaamuna taas herätyskello rimputteli ja ajoi ylös, lenkittämään koirat, pakkaamaan kamat ja ajamaan puoliksi hereillä kahvikuppi sylissä taas agihallille... ja taas satoi koko ajan. Arvelin joutuvani kiskomaan väsyneen Vekan puoliväkisin mukaan, mutta ilokseni Veka oli oikein pirteä.

Menimme Demarille Jari Salmelan koulutukseen. Rakenneltiin 24 esteen rata, joka vaikutti meille liian vaikealta, mutta mielenkiintoisella, ei epätoivoisella tavalla. Ensimmäisellä kierroksella hinkattiin kymmenen minuuttia pelkästään kahta ensimmäistä hyppyä – kakkoselle tehtiin pakkovalssi, joka ei meinannut onnistua. Koska se on yksi näitä tekniikoita, jonka teoriassa kyllä tunnen, mutta toteutus ei skulaa. Merkkaus. Veka ei tajua merkkausta eikä tule siihen. En osannut tiputtaa tennaria vaan se pomppi ties mihin ja Veka rymisteli kerran koko esteen läpi niin että siivekkeet lentelivät. Veka jäi etsimään tennaria eikä hypännyt. Ei hypännyt, kun seisoin paikallani. Koira hämmentyi eikä halunnut tehdä enää mitään, itse olin jo hermoromahduksen partaalla. Tauolle. Kirosin, että olisi ollut parempi jäädä vain nukkumaan...

Toisella kierroksella onneksi jatkettiin pakkovalssia seuraavasta putkesta. Suora putki, loiva kaarre hypylle, siitä hypyn takaakierto, toisen hypyn takaakierto ja renkaalle. Kaksi hyppyä ja rengas olivat ikäänkuin kolmesivuinen neliö. Siis juuri tällainen meille vaikea kuvio, jossa pitää ohjata tarkkaan ahtaat pyörimiset. Ohjasin ensimmäiselle takaakierron, toiselle takaakierto-persjätön ennen rengasta. Meni laakista oikein! Ja monta kertaa! Tosi sulavasti, Vekalta hienot tiukat kurvit. Voi että olin tästä onnellinen! Ja osasin vielä palkata oikein tiputtamalla pallon oikeaan paikkaan!

Renkaalta mentiin kolmen hypyn riville, hypättin keskimmäinen suoraan, siitä vasemmanpuoleinen suoraan, keskimmäinen takaakiertona ja siitä suoraan putkeen. Taas siis tällainen painajaiskuvio meille... näiden takanakin oli kolme hyppyä, joille voi livahtaa. Aluksi oma liike vei renkaalta keskimmäiselle hypylle (tämä olisi pitänyt kertoa koiralle jo ennen rengasta tietysti), sitten reunimmainen käytiin merkkaamassa niistolla, takaakiertoon ohjaus ja sitten jo hippulat vinkuen putkelle, jonka toiseen päähän oli hoppu. Tämäkin hässäkkä meni laakista oikein ja niin kauniisti! Fantastista! Olin varma, että Veka ei tule niistoon, mutta nyt se yhtäkkiä osasikin sen ja hyppäsi kauniisti tiukan kurvin. Takaakierrossakaan ei ongelmaa. Se tunne :)

Suoran putken päässä hiukan sivussa oli hyppy pitkittäin, se käytiin hyppäämässä silmukkana ja sitten putkeen takaisin, ja taas oli kiire. Ensimmäisellä yrityksellä olin vähän myöhässä ja meinasimme ajaa Vekan kanssa kolarin. Sitten olin paremmin ajoissa ja heitin Vekan hypylle. Aioin hypyttää kauemman siivekkeen kautta, mutta Veka luki poispäinkäännöksen ja hyppäsi putkea lähemmän siivekkeen kautta, ja nätisti teki tiiviin hypyn, vaikka tämä oli se tiukempi linja, jota halusin välttää.

Putkesta taas kolmen hypyn riville, jotka hypättiin nyt serpentiininä oikeanpuoleinen suoraan, keskimmäinen takaisin, ja vasemmanpuoleisen eteen sitten palkka, koska enempää emme ehtineet tehdä. Tähän keskimmäiselle päällejuoksu ja persjättö, nämäkin onnistuivat hienosti! Jes!

Koulutuksessa tuli selvästi esiin meidän suurin puutteemme: perustekniikoiden osaaminen! Yksi ryhmätunti viikossa ei riitä yhtään mihinkään. Vekan kanssa on nyt ryhdistäydyttävä ja alettava käydä hallilla omissa treeneissä vääntämässä ajan kanssa perustreeniä, jotta pakkovalssit, niistot sun muut olisivat oikeasti niin hyvin hallinnassa, että niitä voisi myös käyttää kun niitä tarvitaan. Ja palkkaussuunta! Palloa ei saa viskellä huitinkuikkaan, vaan se tiputetaan siihen, mihin koira halutaan. Tennispallo pomppaa joustavalla tekonurmi- tai kumimattopohjalla kyllä ihan tarpeeksi ollakseen kiinnostava liikkuva kohde, jonka Veka syöksyy nappaamaan. Positiivista oli taas kerran se, että koira kyllä menee ihan tasan ohjauksen mukaan ja pelastaa, mitä pelastettavissa on. Veka ei myöskään tiputtanut ainuttakaan rimaa.