Iltapäivälenkkiesineet taas.

Viime torstainakin tehtiin esinetreeni. Se meni käteen hyvin hyödyllisellä tavalla: Veka väänsi rautalangasta, miksei voi juosta suoraan sinne, minne lähetetään. Vein siis suorana pistona yhden esineen noin 50 metriin. Flora haki ensin. Lähti vauhdilla aivan vinoon, juoksi sitten leveää siksakkia esineelle ja toi sen. Veka lähti hyvin, eteni suoraan kymmenen metriä ja kääntyi sitten juoksemaan paikalle, jossa sillä oli esine VIIKKO SITTEN! All right... odottelin ihan hiljaa ja rauhassa Vekan juoksennellessa sinne tänne koko ajan hitaammin ja epävarmemmin. Jossain vaiheessa se tuli esineelle ja toi sen.

Nyt valkeni... koirat tietävät paremmin, mitä esineruudussa tehdään. Ne eivät juokse hajuvanoja pitkin, eihän tallatussa ruudussa kuulukaan. Ne juoksevat nokka kiinni sinne, missä arvelevat voivan olla esineitä, ja paikantavat esineen hajun, kun se kuonoon tulee. Nostetuille paikoille vetää mielikuva siellä olevasta esineestä; Veka muisti jopa paikan, jossa edellinen esine oli ollut, vaikka siitä oli viikko aikaa. Floran kohdalla ongelma ei ole niin suuri, koska se on kokeneempi ja jaksaa etsiä paljon sinnikkäämmin. Veka masentuu ja luovuttaa niin helposti.

Millä luodaan mielikuva esineestä pitkällä suoraan edessä? Viemällä esineet yhdessä. Tänään siis näin. Mentiin samaan paikkaan. Vein ensin Vekan kanssa farkkujen taskun noin 50 metriin. Sinne singahti, juoksi suoraan esineelle ja tuli pian taskun kanssa takaisin. Pallopalkkasin vauhdissa. Sama homma Floran kanssa. Flora repi narulelua aivan raivopäänä.