Vekan maanantaiagi. Koiralla takajalat ruvella metsässä rypemisestä, etujalat anturoineen teipattuna, suoneen leikattu kynsi, vesisade, rankka viikko takana. Veka veti pitkää hyppyrataa turkki putkella ja suihki niin tiukkoja käännöksiä, että kouluttajakin hämmästyi. Anturoiden takia en teettänyt paikkamakuusulkeisia, jotka muuten olisivat paikallaan. Kun en tiedä, johtuiko maassapysymättömyys kipeistä anturoista vai pelkästä possuilusta, on tuomittava epäillyn hyväksi. Veka lomailee loppuviikon ja tokot siirtyvät halliolosuhteisiin.

Alussa oli hyppy, hyppy ja kolmas hyppy, jonka siivekkeen ympäri kiepautettiin koira putkeen. Jaakotuksen paikka ja sitähän yritin, vaikken oikeasti osaa... ensimmäisellä kierroksella se kyllä meni jotenkin. Kun uusittiin vain tätä kohtaa, Veka luki ohjauksesta ihan omiaan ja kiersi väärää siivekettä, mikä vei sen putken väärään päähän. Väännettiin rautalangasta asemoimalla pallopalkka oikean siivekkeen taakse.

Putkesta muuri ja kepit noin klo 11 muurilta. Ja toiseen keppiväliin. Veka haki kuitenkin oikein, kun vain jäin taakse enkä ohjannut mitään. Tultiin siihen tulokseen, että Veka periaatteessa osaa lukea kepit, mutta se kuitenkin pyrkii lukemaan ohjausta koko ajan ja ohjaus tulee ykkösenä. Eli pitää jäädä taakse ja olla huitomatta, antaa koiran hakea kepit itse. Kun se lähtee pujottelemaan, voin juosta edelle kunhan pidän ohjauskäden paikallaan. Huutelin Vekalle kannustusta pujottelussa, ja tällä kertaa se ei komentanut olemaan hiljaa.

Kepeiltä hyppy, pituus ja hyppy takaakiertona. Ensimmäisellä yrityksellä en ehtinyt vaan Veka hyppäsi suoraan. Piti vaan juosta niin hemmetisti ja ohjata takaakiertoon ajoissa. Takaakierrosta mielellään persjättönä putken kauempaan päähän, tämä onnistui. Putkesta rengas ja kaksi hyppyä, joiden väliin tein persjätöt. Valssit olisivat olleet parempia, koska persjättö ei käännä koiraa tarpeeksi. Valssi on kuitenkin vauhdissa vaikeampi ja siinä voi itse juosta estettä päin... Loppusuoralla hyppy, pussi ja kaksi hyppyä, joista viimeistä edellisellä toimi viskileikkaus; suoraan juoksemalla koiralle tuli tosi tiukka kulma viimeiselle hypylle (jonka Veka kyllä onnistui pelastamaan).

Kotona Floralle taas haisteluita. Aloin liittää käskysanaa purkin nuuskimiseen. Kuono meni hyvin purkkiin, Flora toki tarjosi nopeaa tuikkausta, mutta piti sitten vähän pidempään, ellei naksua tullut heti. Ulkona kolikon etsintä asfaltilta, se löytyi ennätysnopeasti. Maahanmeno on vielä käskyn varassa.