Sunnuntain maastotreeneissä taas jälkeä ja viestiä. Piti alunperin juoksuttaa Vekaa nyt pidempi matka ja polkua pitkin, jotta haastetta olisi vain matkan pituudessa ja koira juoksisi varmemmin valmista baanaa pitkin kun oltiin vielä tutuilla lenkkimestoillakin. No päädyttiin nyt sitten kuitenkin taas vetämään vain muutama sata metriä umpimetsää... en uskalla pidentää ensimmäistä taivalta edes puoleen kilometriin, koska en luota Vekaan, että se juoksisi :( En vaan millään halua, että se eksyisi ja tulisi takaisin ja pitäisi alkaa paikkailla.

Jätettiin J A-pisteelle ja lähdettiin polkua pitkin, sitten polun mutkassa jatkettiin suoraan. Maasto oli helppokulkuista kosteaa kangasmetsää, matkalla oli kyllä ihan kunnon litsis-lätsis-rahkasammaleinen suolampare ja muutama harpattava kallionousu- ja lasku. Edettiin siis noin 200–300 metriä, arvioksi jäi kun en kotona löytänyt gepsiä. Veka yritti useita kertoja pysähtyä eikä olisi halunnut kävellä lainkaan. Veka ei tykkää, kun sen lauma hajotetaan näin. B-pisteen panin pienelle aukiolle sammalen peittämälle kalliolle. Kyselin Vekalta, mihin J jäi, ja koiran tuijottaessa tulosuuntaan otin sitä lavoista kiinni ja kuiskin vielä pari kertaa. Sitten päästin irti ja VIE! Veka ponkaisi sammalet sinkoillen matkaan ja pian tulikin kuittaus, että perillä on.

Lähdin etenemään metsään, varmaan jonkun sata metriä. J kuittasi radiolla Vekan lähtevän. Hetken päästä huikkasin Vekalle parit kutsuhuudot ja melkein heti näinkin mustaa ja valkoista vilahtavan puiden välissä. Veka tuli vauhdilla ja iloisesti C-pisteelle, kylläkin eri reittiä kuin mistä olin kävellyt. Palloteltiin ja ilakoitiin, sitten pallo pois ja rauhoituttiin hetki. Lähetin taas vapaamuotoisesti hytkyen. Veka lähti reippaasti ja katosi näkyvistä. Kohta J kuittasi sen saapuneeksi.

Lähdin vielä D-pisteelle, mutta vain muutaman kymmenen metrin päähän, koska metsä alkoi tässä tihentyä niin että olisi mennyt rämpimiseksi. Ja pelkäsin taas, että Veka lähtee takaisin, jos tulee tiheikkö... Veka lähti tulemaan ja oli pian perillä. Huutelin heti, kun se oli näkyvissä. Megakehut ja pallobileet. Kun piti lähettää koira takaisin, pyörin ympäri ja mietin, mistä hemmetin suunnasta olin tullut kun joka puolella oli vain samannäköistä mäntyä... no lähetin nyt sitten johonkin suuntaan ja Veka lähti vielä enemmän johonkin suuntaan. Kuittasin radiolla, että koira lähti johonkin... radio räsähteli itsekseen. Vähän ajan päästä otin uudestaan yhteyden ja toistin että koira lähti jonnekin. J kuittasi että täällähän se koira on ollut jo hetken aikaa. Ensimmäinen viestini ei ollut kuulunut. Lähdin pois ja kävelin itsekin mistä lie, mutta oikeaan suuntaan ja perille pääsin. Ehkä Vekakin piti vain oikeaa suuntaa eikä juossut jälkiä pitkin, liekö kiertänyt sen soistuman kun se ei tykkää tassujen kastumisesta. Tosi hyvä treeni oli, Veka juoksi reippaasti kaikki matkat ihan kunnon maastossa :)

Sitten Floran jäljelle, joka vanheni vain viestitreenin ajan. Ei ollut kelloakaan mukana... Jälki 45 oli siis ei kovin vanha, pituutta arviolta muutama sata metriä, neljä keppiä ja neljä kulmaa, tyyni ja sateisen kostea sää. Maasto siis kosteaa tai pikemminkin märkää kangasmetsää, ojia ylitettiin kolme. Kepeiksi poimin taas märkiä oksanpätkiä maasta auton vierestä ja pidin niitä kädessä jäljenteon ajan. Ensimmäisen kulman kohdalla näin vähän matkan päässä koiria ulkoiluttavan naisen, jonka kultainennoutaja tuli ja räyhäsi minulle, kunnes huiskaisin sille että hus pois. Se siis tramppasi siinä ensimmäisen kulman päällä.

Jana ei ollut kummoinen, hyvä jos kymmenen metriä. Jäljennosto meni taas kummalliseksi säätämiseksi. Flora lähti hyvin ja reagoi jälkeen heti, mutta otti takajäljen. Käskin ympäri, ja sitten Flora alkoi pyöriä janan ja jäljen risteyskohdassa ihmeellisesti. Lopulta se lähti jäljen suuntaan, mutta parinkymmenen sentin korkuisen kallionreunan alla kun jälki kulki sen päällä. Ehkä haju oli laskeutunut siihen. Flora lähti siis vähän epävarmasti jäljestämään, mutta hetken matkaa mentyään alkoi edetä paremmin ja varmemmin, oikein hyvin ja maltillisesti ryntäilemättä. Ykköskeppi nousi. Tultiin kallion päälle ensimmäiseen kulmaan. Tässä pyörittiin jonkun aikaa ja Flora kävi kultsunkin jälkeä tarkistamassa, harmikseni koko liinanmitan. Odotin liikkumatta, Flora tuli takaisin ja etsi jäljen. Kakkoskeppi nousi. Kolmoskeppi oli tosi pian kakkosen jälkeen, yllätys itsellenikin kun viskelin ne mihin sattuu. Mitä sitä turhaan taktikoimaan, parashan on niin, ettei ala sähköttää liinalla koiralle aina kun keppi lähestyy, vaan koira poimii ne ihan itse. Jäljen loppupäässä vähän harhailtiin, en tiedä, missä Flora tippui jäljeltä. Eikä ollut hajuakaan, missä päin jälki menee, joten Flora joutui etsimään sen itse, ja sen se tekikin. Viimeinen kulma juuri ennen neloskeppiä oli tosi hieno. Loppukeppi, loppunakki ja loppuleikit. Hyvä jälki oli :)

Kotona löysin sen gepsinkin. Olin pannut sen sinne maastotreenikassin sivutaskuun, ettei tarvitsisi etsiä sitä, kun lähdetään maastotreeneihin.