Sunnuntaiaamun ratoksi tallasin takametsään esineruutusen. Vein kaksi esinettä takanurkkiin ja toin Floran etsimään. Kokeilin sillekin virittelyä eli tiputin menomatkalla polulle esineen ja käännyin nostattamaan sen vaihtaen esineen namiin. Lähetyslinjalla otin Floran sivulle ja lähetin suorana pienellä käden heilautuksella. Sinne lähti sivurajana toiminutta polkua pitkin, tuli siitä esineelle ja toi sen. Luovutus levoton, juuri sain esineen kiinni ennen kuin se putosi. Floran järkytykseksi ei tullutkaan palkkaa vaan kehut, siirtyminen toiseen reunaan ja toinen lähetys. Flora lähti protestihaukahduksen saattelemana, mutta eteni taakse asti ja nosti esineen. Tästä palkkapurkki ja narulelulla leikkiä. Käytin viemässä esineet takaisin paikoilleen.

Vekan kanssa saatiinkin kunnon vääntö aikaan. Veka tuli vallan innoissaan ruutuun ja lähti hyvin oikeasta etunurkasta, mutta puolivälissä lähti kaartamaan vasemmalle ja menikin vasemman takanurkan esineelle. Nosti ja toi sen. Tästäkin vain kehut ja toinen lähetys. Koska toinen esine oli edelleen suoraan edessä, lähetin samasta paikasta suoraan esinettä kohti. Veka lähti jo nostamansa esineen paikalle ja jumittui siihen. Kierteli ruudussa ja kävi koko ajan vain fiilistelemässä jo nostettua paikkaa. Odottelin jonkin aikaa, mutta ei, Veka vain kierteli tätä paikkaa ja alkoi löntystellä vireen lopahdettua täysin. Lähetin pari kertaa uudestaan ja aina vain sinne väärään takanurkkaan. Sitten jo kielsin että et mene sinne! Lähetyksissä käänsin sen kuonon oikeaan suuntaan, mutta Veka käänsi sitkeästi kuononsa koko ajan siihen väärään nurkkaan. Passiivisuuteen väistävä koira kun on, se jäi seisoskelemaan keskelle ruutua tuijotellen taivaanrantaan... Otin sen sivulle, käskin maahan ja kävin esineellä heiluttelemassa sitä ja hihkumassa. Juu ei! Veka lähti hyvin, mutta TAAS sinne jo nostetulle paikalle. Toistin näytön lähempää, mutta koirani on puusilmä. Nyt se lähti kiertelemään takareunasta ulos. Huusin sitä takasin, ja onneksi palatessaan se vihdoin bongasi esineen, huh.

Illalla sitten metsälle. Veka teki vain pienen ja helpon viestijuoksahtelun, juoksutettiin ihan näköetäisyydeltä muutama matka niin että toinen pää hihkui ja Veka hiukan hetsattiin lähtemään. Hyvinhän se juoksi, vaikka oli kintut paketissa. Teippasin Vekan etujalat, etteivät rupiset ranneanturat ottaisi osumaa maastoon. Anturat eivät nyt ole rikki, mutta ne ovat hyvin kovat, kuivat ja karheat. Sivelin niihin myös kaapista löytämääni koirien tassusalvaa.

Floran jälki numero 43 oli periaatteessa jälkikokeen palauttava jälki. Parisataa metriä ja ajettiin ihan tuoreena heti kun Veka oli juoksennellut. Poimin auton vierestä maasta neljä keppiä ja pidin niitä kädessä sen muutaman minuutin minkä jäljen tekeminen kesti. Lampsin vain summamutikassa pitkin metsää, lopussa oli yksi varsinainen kulma. Kymmenen metrin jana oli hieno. Lähetys onnistui, käskin nami kädessä Floran sivulle, annoin namin ja lähetin suorana seisten vain pienellä oikean käden heilautuksella heti kun Flora istui hiljaa jäljelle katsoen. Flora pongahti suoraan eteenpäin, nappasi heti jäljen, pyörähti hiukan suuntaa tarkistaen ja lähti oikeaan suuntaan määrätietoisesti eli aika lujaa. Jäin heti kyydistä, koska annoin janalla liinan mennä koko kymmenen metriä ja jäin keräilemään janakreppiä taskuuni, Flora puikkelehti siis pois näkyvistä tiheiköstä ja vouhotti kahden ensimmäisen kepin yli kokonaan... tai tuskin yli vaan ohi. Kolmannen kepin se nosti ja taas kerran lähti vasta siltä oikeasti jäljestämään, lopun veti tosi hyvin nokka maassa ja kulmakin oli hyvä. Enpä jaksanut noista kepeistä stressata, koska koiran motivaatio ja into oli 10+ :)