Flora Demarille ja agitreenit pystyyn. Nyt olikin astetta jännempää, hallilla oli muita ihmisiä ja koiria! Viimeksi lipsuin ja pahensin tilannetta komentamalla Floraa, nyt olin fiksu ja mentiin sisälle hiljaa käsi taskussa, istuttiin odottamaan omaa vuoroa ja vaihtamaan kenkiä, se oli ok kun Flora keskittyi kyttäämiseen ja sai aina välillä namin.

Alkuhöyryämiset ja lelunriepomiset taas putkien parissa. Flora hahmottaa vielä tosi heikosti oikeaan päähän ohjausta, ei osaa tulla käteen kiinni ja luikahtelee selän taakse. No ei se voikaan vielä osata.

Sitten kontaktit. Keinu on edelleen kovin pelottava. Namia seuraten ja laskeutumista keventäen mentiin, alastulolla oli target, johon lisäilin nameja Floran ollessa 2 on/2 off. Puomi oli hyvä, mutta alastulolle tarvittiin taas siivekkeet estämään pois hyppimistä. A-este oli kerrassaan hyvä. Näilläkin lisäilin nameja targetille ennen pois kutsumista.

Renkaan asensin jo maksikorkeuteen, ettei Flora totu matalaan ja joudu opettelemaan rengasta sitten uudestaan. Tosi hyvin hyppäsi! Vain jokusen kerran kiersi tai hyppäsi sivusta, melkein kaikki oikein :) Noin joka toisella hypyllä rengas kolahti ja kerran Flora osui siihen niin, että magneetit irtosivat ja rengas hajosi puoliksi. Hupsis ja uudestaan, magneetit kiinni ja heti perään hyppäsi hyvin.

Keppejä namikäden perässä. Lähdin jo vähentämään niitä antamalla namin vain muutamasta välistä ja heittämällä loput targetille. Se voisi myöhemmin toimia etupalkkana, ellei Flora varastelisi targetille...

Lopuksi tehtiin lelupalkalla neljää hyppyä peräkkäin. Korkeudet olivat 50 sentin luokkaa. Kaksi ensimmäistä olivat suorassa linjassa peräkkäin, kaksi seuraavaa loivassa kaarteessa. Floran kanssa ei todellakaan ole samaa ongelmaa kuin alussa Vekan kanssa. Vekahan kiersi hypyt, jos olin liian lähellä. Flora sen sijaan änki itseään täydessä vauhdissa pieneen rakoseen minun ja hypyn välissä. Tai kiersi toiselta puolelta. Hupsis ja uudestaan... ja uudestaan... kyllä se siitä sitten kun otettin ensin kaksi, sitten kolme ja sitten kaikki neljä. Flora ei vaan tajua vielä. Mutta kun se sitten meni ja veti koko hyppysuoran, meni se kyllä aika vauhtia ja teki hyvät hypyt :) Viimeisenä vielä muutaman kerran mutkaputki ja kaarre hypylle, tässäkin hahmotusvaikeuksia sekä oikean pään että hypyn kanssa. Kokonaisuutena erittäin hyvät treenit, päästiin taas eteenpäin! Flora myös leikki nyt paremmin, alkaa kotiutua tähän halliin.