Sunnuntaiaamuna järkyttävän aikaisin lähdin ajamaan Floran kanssa Siilinjärvelle collieiden pk-mestiksiin. Kisan järjestivät Simpeleen-Maaningan Pelastuskoirat, ja se oli samalla lappalaiskoirien pk-mestaruuskisa. Muutaman muunrotuinenkin oli mahtunut mukaan. Jälkikoirat tuomaroi Ilkka Halonen.

Kisakeskus oli Kasurilan hiihtokeskuksessa. Flora oli normaaliin tapaan hysteerinen kun otin sen autosta, mutta tasaantui siitä sitten kuten aina kun käveleskelimme ympäri aluetta. Kävin leikittämässä sitä kentän vieressä, kentälle ei voinut mennä kun siellä oli jo kokeenjärjestäjiä touhuamassa. Kentän näkeminen sai Floran kovin levottomaksi, mutta revittiin narulelua, ei siinä mitään. Koirien tarkastuksessa ja maastojen arvonnassa Flora olisi hepuloinut, mutta istua napotti hiljaa sivulla kun syöttelin sille nameja taskusta.

Maastot olivat jonkin matkan päässä jossain. Kisaajat vietiin yksitellen janoille, me ajoimme tuomarin perässä perunapellon reunaa pitkin. Olin ihan varma, että kohta haetaan pellon isännältä traktori kiskomaan Audi irti... mutta ei sentään. Koiralle valjaat päälle ja kipin kapin janalle. Maasto oli oikein mukavaa ja tasaista kangasmetsää, takamerkkiä ei tarvinnut tihrustaa. Flora tuli nätisti sivulle, lähetin sen vain heti menemään kun se katsoi suu kiinni oikeaan suuntaan. Flora lähti etenemään oikein hyvin ja suoraan, lähdin perään kun liina loppui. Flora eteni jäljelle asti ja reagoi jälkeen heti, mutta arpoi suuntaa ja tarkisteli kumpaankiin suuntaan. Takajäljeltä meidät huudettiin pois, huikkasin Floralle ja osoitin toiseen suuntaan. Se lähtikin sinne, mutta pysähtyi ja jäi katsomaan kun en tullut perään. Niinpä, treeneissä lähden heti mukaan, mutta kokeessa saa lähteä vasta kun liina on suorana... sanoin JÄLKI, nyt Flora lähti jäljestämään.

Alkumatka oli taas vähän poukkoilua, tälle osuudelle varmastikin jäivät ne kaksi keppiä. Sitten löytyi keppi, ja kepiltä lähdettiin paremmassa järjestyksessä liina tiukemmalla. Flora jäljesti hyvällä meiningillä ja nosti loput kepit eli kolme välikeppiä ja kuutosen. Luovutimme ne tuomarille ja kokeenjärjestäjälle, jotka odottelivat edelleen siinä, mihin olimme janalle pysäköineet. Jälkeen oli kulunut kymmenen minuuttia aikaa. Saimme samalla palautteen janasta. Jälki pitäisi nostaa varmemmin, 32 pistettä. Ajoimme tuomarin perässä takaisin Kasurilaan, jossa oli seuraavana tottisten vuoro.

Jälkipisteet riittäisivät siis tulokseen, jos tottis saataisiin läpi ja esineistä saataisiin vähintään 28 pistettä, tässä oli siis kaksi isoa JOS-tekijää... kävin kahvilla ja juttelin MS:n kanssa, joka oli sitä mieltä, että ei toki ole ajettu tänne asti keskeyttämään, joten ei muuta kuin tottikseen. Sinne sitten. Flora hermostui heti kun näki kentällä ihmisiä, mutta pysyi sivulla nätisti odottelemassa kun sai taskusta nameja.

Flora poukkoili levottomana ilmoittautumiseen. Ilmoittauduin ja irrotin hihnan, tuomari käski ottaa koiran hallintaan... kas, Flora juoksee parkkista kohti. Korvat luimussa ja häntä koipien välissä mentiin. Parinamme oli letkeä lapinporokoira, joka suoritti liikkeet ensin. Meidän olisi pitänyt mennä siis paikkamakuuseen. Hain koiran ja jotenkin sain sen paikkamakuupaikalle, mutta heti kun olin kävellyt 30 askelta ja pysähtynyt, tuomari käski taas ottaa koiran hallintaan – Flora oli hilpaissut kentän poikki ja aidan alta parkkikselle. Hain sen taas takaisin, meidät käskettiin porokoiran tottiksen ajaksi odottelemaan yleisön viereen. Flora vinkui ja tempoi hihnassa koko ajana erittäin hermostuneena. Porokoiran mentyä paikkamakuuseen meidät käskettiin tekemään liikkeitä! No mentiin sitten seuraamisen aloitukseen, vaikka olin varma, että tästä ei tule kyllä yhtään mitään. Tässä vielä hiihtorinteiden ja parkkiksen väliselle nurmikolle tehty kenttä oli kovin pieni, yleisö oli lähellä, henkilöryhmä ja ampuja olivat ihan kepillä merkityn seuraamisen aloituspisteen vieressä. Floran silmät laajenivat kauhusta teevadin kokoisiksi kun se katsoi henkilöryhmää, ja niinpä koira pinkaisi taas pakoon heti kuin sain hihnan irti. Huikkasin että me keskeytämme ja lähdin taas pyydystämään koiraa...

Kävin Floran kanssa kisakeskuksen keskellä olevalla nurmikolla, jossa se hermostukseltaan pystyi tekemään pari askelta seuraamista, josta sai leikkipalkan. Hyvin se riehui narulelun kanssa, ei tässä mitään. Käytiin kävelemässä. Tottisten loputtua ja kentän tyhjennyttyä mentiin vielä kentälle, Flora oli nytkin hermostunut, mutta pystyi tekemään seuraamista ja jättävät. Riehui ja repi motskua ihan täysillä, ei mitään ongelmaa. Luoksetulo oli vallan hieno, tässä jätettiin ruokapurkki ja tehtiin eteenlähetykseen lähtö esteiden välistä, mikä oli vaikeaa, koska hirviöesteet tuijottivat Floraa ilkeästi. Eteenlähetys oli kuitenkin todella hieno, vaikka kentän päädyn taakse oli vieläpä ilmestynyt nainen rottweilerin kanssa odottamaan, että lähdemme. Flora pinkoi purkille ja hotki ruoat. Pois käveltäessä Flora kärkkyi vielä lelutaskua häntä pystyssä ja olisi jatkanut hommia!

Sitten odoteltiinkin kolme tuntia, että päästään lähtemään. Oli todella, todella ankeat tunnelmat ja aina kun sain vitutusta hieman hallintaan, tupsahti joku jostain kysymään että mikä sille sun koiralle tuli... Sain vielä hirvittävän päänsäryn ja pitkä ajomatka kotiin oli tosi raskas. Oli kyllä mukava hengata muiden collieharrastajien kanssa. Florakin hengasi välillä mukana ja kiipeili ihmisten syliin, eiväthän ne ole vaarallisia kun vain eivät seisoskele kentällä...

Nyt on jatko ihan auki enkä tiedä, mitä Floran kanssa tekisi. Luonnetestistä siis jäi päälle se, että kun kentällä on ihmisiä, tapahtuu kohta kauheita ja pitää lähteä karkuun, ja tämä koskee yleisesti ihan kaikkia kenttiä. Treenata Floran kanssa kuitenkin täytyy, muuten se menee parissa päivässä pitkin seiniä. Itse en taas motivoidu tekemään mitään "omaksi iloksi" ilman jonkinlaisia tavoitteita kisata lajissa. FH:n tottissuoritus pellolla ei innosta yhtään, metsäjälki on niin meidän juttu...