Ja eiku mettään.

Veka juoksahti viestiä. Mentiin sähkölinjojen alle joskus raivatulle mutta kohtuullisesti pusikoituneelle kaistaleelle, katsottiin pisteet sähköpylväiden kohdalle. Lähetyksissä ei otettu mitään seuraamisosuuksia, ei siihen olisi pusikossa oikein ollut mahdollisuuttakaan. Koira vain viereen, hetki hiljaa ja VIE! Veka lähti kuin hauki rannasta B-pisteeltä, tässä oli vielä ihan avointa maastoa. Lähdin kävelemään C-pisteelle. Nyt oli radiopuhelimet mukana ja tieto kulki. Veka saapui nopsasti A:lle ja lähti sieltä hyvin myös C:lle. Näkyvyyttä ei oikein ollut, mutta kuulin ryminää ja huutelin iloisesti Vekaa, joka tulla rymisteli pisteelle. Palloiltiin ja ilakoitiin, sitten taas lähtöön. Veka lähti taas hyvin, ei ihan niin lujaa, koska oltiin jo aika puskassa. Lähdin D:lle, pusikko sen kun tiheni, joten en mennyt katsotulle sähkötolpalle asti. Veka lähti hyvin taas A:lta ja kohta puskissa rymisi. Huutelin jälleen Vekaa, joka urheasti rämpi rämeikön läpi luokseni. Palloiltiin taas. Sitten piti vielä lähteä D-pisteeltä takaisin ja nyt tuli ongelma, Veka ei halunnut lähteä. Kääntyi hetimiten takaisin muutaman kerran, kannustin lähtemään, mutta ei nyt irronnut. Vasta kun kysyin MISSÄ J?! Veka lähti eikä tullut enää takaisin. Näin on käynyt ennenkin, viisi etappia oli vain liikaa. Mutta nyt ei tarvinnut ajattaa, vaan hävittyään näkyvistä Veka meni itse A-pisteelle asti eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Matkat olivat taas lyhyitä, yhteensä kai muutama sata metriä, mutta olihan tuossa maastossa haastetta. Hyvä treeni oli!

Floralle olin tehnyt jäljen ennen Vekan viestittelyä. Jälki numero 33 kulki pitkin kevyesti ruohuttunutta sorapohjaista metsätietä, joka päättyy syrjäiseen umpikujaan. Pituus noin 50 metriä, ikää 25 minuuttia. Lämmin ja kostea sää, täysin tyyntä. Vähän ennen jäljelle menoa alkoi ripeksiä vettä. Kävelin siis tietä pitkin hitaasti pienin askelin ja jätin loppuun kepin. Jälki meni huonosti; Flora oli AIVAN pihalla ja yritti tunkea koko ajan tieltä metsään. Tosin tämän olisi kyllä vähän voinut itse voinut funtsia loppuun asti: koirahan on tottunut siihen, että tietä pitkin kävellään janalle ja jälki lähtee metsään... tätä ongelmaa ei ollut toissapäivänä maankaatoalueella. Flora siis vinkuvonkui turhautuneena ja kieppui sinne tänne. En päästänyt sitä muualle kuin jälkeä pitkin. Se kyllä jäljesti nenä maassa aina pienen pätkän, mutta nosti sitten päänsä ja yritti lähteä rynnimään metsään. Ikään kuin olisi kyllä huomannut, että tässä menee jälki, mutta ei olisi uskonut, että sitä nyt pitäisi ajaa. Muutama askel kerrallaan kuitenkin päästiin loppuun asti, jossa kepin Flora tietysti nosti helposti eli sai siitä palkkapurkin. Eli tässäkin loppu hyvin, kaikki hyvin... mutta täytyy miettiä, millaista jälkeä seuraavaksi tehdään.