Kirjoitettu 8. heinäkuuta

Sunnuntaina yritettiin taas jäljestää Floran kanssa. Jälki 28, 400 metriä, ikää tunti ja vartti, kuusi keppiä. Jokunen kulmakin siellä taisi olla. Piti olla helppo: kiva metsämaasto ja keppejä tiheässä kun oli noin lyhyt. Sää oli kuuma ja kostea kuin kasvihuoneessa, ukkosta ilmassa.

Jana oli vain viitisen metriä. Flora kyllä lähti kotoa innoissaan ja oli lähetyksessäkin ihan skarppina, mutta käveli sitten kuitenkin jäljen yli ja jäi vain seisomaan paikalleen ja kääntyi katsomaan minua. Seistiin siinä vähän aikaa, sitten Flora lähti haparoiden liikkeelle, jäljen suuntaan kyllä. Jäljesti tosi heikosti ja huolimattomasti. Ensimmäisen kepin olin juurikin motivaation nostamiseksi jättänyt heti alkumatkalle vain muutamankymmenen metrin päähän, sen Flora poimi kyllä. Onneksi palkka oli erikoisen herkullista ja sitä oli riittävästi niin ettei tarvinnut pihtailla.
 
Ykköskepiltä Flora lähti vähän paremmin jäljestämään, mutta ei nyt kuitenkaan varsinaisesti hyvin. Päästiin kunnialla kakkoskepille, jolta Flora lähti vielä huonommin; otin sen sivulle ja lähetin uudestaan, näin se hiukan petrasi. Päästiin vielä kolmoskepillekin, vaikka Flora kulki aivan puolivaloilla. Kolmoselta se sitten lähtikin harhailemaan, käveli vain pää pystyssä pitkin metsää. Tultiin pienelle aukiolle, jolla katsoin gepsiä ja totesin, ettei kyllä olla siellä päinkään.
 
Mietin, pitääkö taas lopettaa kesken ja lähteä kotiin, mutta tulin siihen tulokseen, että eihän koira missään muissakaan treeneissä saa pöllöillä miten huvittaa ja pääse kotiin, jos ei huvita. Halusin väkisin vääntää onnistumisen ja näin myös kävi. Keräsin Floran viereeni ja palasimme takaisin sinne, missä vielä olimme jäljellä. Yrittäessäni nostattaa jälkeä uudestaan Flora nostikin yhtäkkiä neloskepin. No hyvä, siinäpä ainakin oltiin sitten varmasti jäljellä. Flora vain ei millään meinannut löytää jäljen jatkoa kepiltä, en tiedä, miten se on mahdollista, mutta se pyöri epätietoisena ympyrää aika kauan. Jatkoi sitten lopulta johonkin suuntaan ja teki sen verran töitä, että päästiin viitoskepille.
 
Viitoskepiltä lähdettiin taas harhailemaan sille samalla aukiolle kuin aiemmin. Nyt alkoi jo vähän hermoa kiristää. Palattiin siis viitoskepin paikalle, jolta komensin JÄLKI JA NYT #¤%& AJAT SEN – Flora lähtikin suorastaan vetämään jälkeä pitkin ja teki ainoan hyvän pätkän jäljen ajoa, edes vähän matkaa. Otin liinan kunnolla tuntumalle. Päästiin kuin päästiinkin kuutoskepille. Eli kepit löytyivät kaikki, vaikka en muistanut, missä ne ovat, ja koiran työskentely oli aivan luokatonta lusmuilua. Flora kuitenkin skarppasi aina edes vähäksi aikaa kun kovistelin ja olin tiukkana. Se myös kärtti leikkimistä jäljen jälkeen, mitä se ei tee, jos on ollut liian rasittavaa. Todella ikävästi on nyt jälkimotivaatio ihan pakkasen puolella, mitä se ei ole koskaan ennen ollut.