Juhannusaattoiltana polkaisin Floralle Mustikkamäkeen metsäjäljen numero 23, jolle kertyi pituutta aiotun kilometrin sijasta 1,3 kilometriä. Annoin sen vanheta puolitoista tuntia. Sää oli lämmin, kuiva ja tyyni. Kepeiksi poimin maasta ja lykkäsin taskuuni jotain oksatikkuja janan paikkaa kaavaillessani. Jana oli noin 10 metriä, lähetin polkua pitkin. Flora eteni hyvin ja lähti takajäljelle, meni koko liinanmitan, joten jouduin kääntämään. Siitä lähdettiin jäljestämään.

Ensimmäinen keppi oli vasta 300 metrissä heti kuntoradan ylityksen jälkeen. Flora vähän ihmetteli kuntorataa, mutta ylitti sen ja sai heti kepin. Jatkettiin hankalaan paikkaan eli kuljettiin polun lähellä polun suuntaisesti, nämä ovat Floralle vaikeita, ilmeisesti koska sille on tehty paljon polkujen ylityksiä siten, että pian ylityksen jälkeen on keppi, joten polut vetävät sitä puoleensa. Tätäkin se kävi tarkistamassa, mutta palasi jäljelle. Noustiin kalliolle, kuivaa kangasmetsää. Toinen keppi nousi yhtä varmasti.

Jatkettiin alas ja kosteampaan maastoon. En merkannut jälkeä, mutta aina välillä ohitettiin jokin maamerkki kuten iso kivi, peurankakkakasa tai tupasvillalampare. Ylitettiin kuntorata taas, tässä vähän harhailua, odotin vain rauhassa. Kolmas keppi oli taas pian ylityksen jälkeen ja nousi helposti. Jatkettiin taas kuivempaa kangasta pitkin. Yhtäkkiä törmäsin oksaan tökkäämääni lautasliinan kappaleeseen, Flora oli vetänyt tässä kulman tosi hyvin ihan huomaamatta.

Neloskepin muistin älykkäästi panneeni kahden männyn väliin. Niitähän ei toki kuivassa kangasmetsässä montaa olekaan... Flora käveli koiranmitan verran nelosen vierestä ohi, sai vainun ja kääntyi nostamaan kepin. Alettiin olla jo jossain kilometrin hujakoilla. Flora oli jo selvästi väsynyt, lähti neloselta aika huonosti, mutta paransi heti kun laskeuduttiin märempään kohtaan, ilmeisesti kosteassa jäljen haju oli parempi. Tässä olin kontannut puunrungon ali, Flora tutki kohdan huolellisesti. Heti perään toinen kulma, jota en merkannut, koska olin taittanut sen ylipääsemättömän puuröykkiön edestä. Tämäkin kulma meni hyvin.

Noustiin taas kuivempaan maastoon ja ylitettiin vielä kerran kuntorata. Viitoskeppi taas heti ylityksen jälkeen, nousi helposti ja varmasti. Flora oli jo väsynyt ja lähti huonosti, käppäili vaan nokka ylhäällä eteenpäin eikä jäljellä varmasti kuljettu koko matkaa, vaikka suunta oli koko ajan oikea. Olisi periaatteessa pitänyt olla tarkempi ja olla päästämättä kulkemaan pää ylhäällä, mutta se ei olisi ollut ihan reilua kun jälki oli kuitenkin melkoinen rykäisy alkuvuoden ykkösluokan jälkien jälkeen. Edettiin kuitenkin taas alemmas kosteampaan maastoon, ja rahkasammalilla Flora alkoi taas jäljestää paremmin. Ja varsinaissuomalaisilla rahkasammalilla ei edes lenkkarit kastu :) Tultiin polkujen risteykseen ja teki mieli laulaa koiralle vähän Jukka Poikaa että älä tyri nyt, jaksat vielä vähän... koska kuutoskeppi melkein näkyi jo. Päästiin kuutoselle hyvin, jes! Loppuleikkinä ei ollut lelua vaan heittelin Floralle loput makkaranpalat, joita se sai jahdata. Loistava jälkikoira Flora, tosi hyvin vedetty pitkä ja vaikea jälki! Hyvä tyttö, duktig Flora!