Maanantai ja Vekan agit. Rakennettiin kolmosluokan kisarata, jolla ei kyseisissä kisoissa juuri tuloksia tullut. Meni kyllä yllättävän hyvin! Ensimmäinen haaste oli alun kolmen hypyn jälkeen S-kuvio hypyn kautta kepeille. Kepeiltä uukkari muurille, josta aika pitkä väli suoraan hypylle, jolta uukkari A:lle eli tässä tuli kiire ja koira piti saada hyppäämään tiukka kaarre. Vekahan ei irtoa hyvin ja hyvin helposti kääntyykin pois esteeltä, jos ajoitukseni pissii. A:lta putkeen ja hypyn kautta toiseen putkeen, tähän sain ohjeeksi tehdä valsseja takaaleikkausten sijasta. Takaaleikkaus on sellainen patenttiratkaisu kun en kuitenkaan ehdi koiran edelle tekemään muutakaan... mutta se hidastaa turhaan. Ajoissa ohjaaminen nopeuttaisi kyllä aika paljon...! Putken jälkeen silmukka hypylle ja siitä puomille, tässä olisi pitänyt osata linja koira kunnolla puomille eikä päästää hyppäämään huitsinnevadaan ja juoksemaan isoa lenkkiä. Vekan kaarteethan ovat isoja muutenkin eikä niitä saisi päästää leviämään. Puomilta suoraan hyppy, rengas, hyppy takaakiertona ja hyppy suoraan, tästä selvittiin ok. Kyllä oli kiva kun meni kivasti! Nousee treenimotivaatio ja kisaaminenkin kiinnostaa :)

Ennen omaa vuoroa radalla lämmiteltiin vähän noudon ja luoksetulon parissa. Ensin heitin kapulaa pari kertaa niin että Veka vain seisoi vieressä. Hyvin lähti, nyt ei mitään angstia? Palautus toki vaikea, pakitin taas pari apuaskelta. Sitten perusasento, joka aina masentaa Vekaa. Lähti tästäkin ja toi kapulan nätisti. Tennaria heittelin palkaksi. Luoksetuloa vain pienesti kun ei ollut tilaa. Veka lähti liikkeelle hyvin, mutta eteentulo ahisti kyllä. Muutama stoppi, joista tennaripalkka. Torstainahan on taas tokokoe ja vielä tiukka tuomari, mutta ei kyllä jaksa ressata enää yhtään, nyt ollaan niin tokolamassa, että tämä käydään kun se on varattu ja maksettu, mutta sitten saa olla vähäksi aikaa ja ehkä se viimeinen ykkönen joskus tulee jostain.

Floran kanssa en lähtenyt mihinkään treenaamaan, koska pelkäsin ahterini kohta kasvavan autonpenkkiin kiinni, joten tallasin taas takametsään kuusi janaa samaan tyyliin kuin eilen, eli tästä jälki numero 17. Janat taas sellaista kymmenen metriä ja vähän päälle, sitten parikymmentä metriä ja keppi. Ykkösjanalla Flora eteni hyvin, mutta sääti jotain jäljennostossa, kierteli ja kävi liinanmitan takajäljelläkin, jolta piti kääntää pois. Löysi sitten kuitenkin jäljen ja keppi nousi ok. Kakkosjanalla eteni ja lähti sitten vinoon, en päästänyt vaan kelasin takaisin ja lähetin uudestaan, nyt meni kaikki hyvin. Kolmosella taas jäljennostossa jotain piruetteja, muuten ok. Nelosella eteni taas ja lähti sitten vinoon, nyt saimme tehtyä etäkorjauksen eli osoitin lähtöpaikalta vain suoraan eteenpäin ja sanoin JÄLKI enkä päästänyt vinoon kummallekaan puolelle, ja Flora lähtikin oikeaan suuntaan. Loppu ok. Viitonen ja kuutonen olivat hyviä! Jäljestys oli kyllä kautta linjan aika levotonta, tosin tarkka työskentely ei nyt ollutkaan teemana, ja harjoitus oli koiralle aika hektinen kun koko ajan oli tapahtumaa. Näitä pitäisi varmaan pari yrittää ehtiä vielä ennen koetta.