Juhannusaattona kisailtiin Vekan kanssa kaksi starttia TSAUn juhannuskisoissa Piikkiössä Tuorlan kartanolla.

Ensin oli B-kisa, Leena Rantamäki-Lahtisen hyppyrata. Ihanan suoraviivaista menoa, ei yhtäkään ou nou -kohtaa. Veka ei kuitenkaan ollut ihan kartalla. Ajoin torstai-illalla koirien kanssa Raisioon juhannuksenviettoon, ja jostain syystä Veka oli aivan stressissä saapumisesta asti. Se hiihteli edestakaisin levottomana vielä yölläkin, tiputti karvaa ja oli hirveän nälkäisen oloinen. Se oli sellainen koko aamun ja vielä kisapaikallakin. Ei siis ihme, että ensimmäinen rata meni vähän niin ja näin. Kolmantena esteenä oli kepit, joille tultiin hypyltä hyvin loivassa kulmassa, mutta Veka solahti silti johonkin toiseen tai kolmanteen väliin ensimmäisellä yrityksellä. Tästä siis kieltovitonen. Loppuradalla ei ollut mitään ongelmaa vaan ihan sujuvasti mentiin, mutta kuulin Vekan kopistelevan rimoja ja joku niistä sitten putosikin eli yhteensä 10 ratavirhettä. Ajattelin, että olimme hitaita kun aikamme oli 35,81 ja ihanneaika 38, mutta aikaahan tärvääntyi keppien korjaamiseen. Oli kuitenkin muuten kiva rata.

Toisena juostiin A-kisassa Eija Berglundin agirata. Se oli IHAN HIRVEÄ. Tiesin jo rataantutustumisessa, että tästä me ei selvitä millään ilveellä, eikä selvittykään. Veka oli kylläkin piristynyt ja lähti reippaammin tekemään. Alussa oli uukkari hypyn kautta putkeen, Veka varasti törkeästi lähdössä, mutta sain sen putkeen ja ehdin joten kuten valssaamaan putken jälkeen tiukan kurvin kepeille, nyt kepit menivät hyvin. Taas tiukalla kurvilla A-esteelle, nyt muistin kontaktikäskyn ja Veka nähdäkseni otti kontaktit. Sitten hyppy ja putki sen edessä poikittain, sain koiran jopa putkeen, vaikka tässä oli varmaan joku kökköohjaus. Suoran putken jälkeen hyppy takaakiertona 90 asteen kulmassa, ja tässä kun olin myöhässä, Veka hyllytti hyppäämällä suoraan. Tuli aaargh-hetki, mutta eipä siinä muuta kuin jatkettiin rataa, taas suoraan putkeen. Putken jälkeen hyppy päällejuoksuna ja muuri suoraan, nämä ok, mutta siihen loppuivat muistikuvani rataantutustumisesta enkä enää tiennyt, mihin rata jatkui. Mentiin vielä jotain hyppyjä, A, keinu, hyppyjä, A ja loppuhypyt, joilla onnistuin vielä vääntäämään toiseksi viimeiseen hyppyyn niin kökön takaaleikkauksen, että koira pysähtyi esteen viereen katselemaan kiinnostuneena, mitä akka huitoo. Harvoin on hävettänyt itseni puolesta radalta poistuessa, mutta tämä oli yksi niitä kertoja. Veka kyllä teki just niin parhaansa kuin mihin sille annoin mahdollisuuden eli siinä mielessä ei jäänyt huono mieli tästäkään.