Sunnuntain toiset treenit... tokoa illalla Iskelän kentällä.

Veka teki luoksetuloja. Suoraan, stopilla, stopilla, suoraan. Palkkailin kolmella lihapullapalalla eteen, sitten perusasento ja lihapullapala, sitten kehut, vapautus, pallo. Ei ollut mitään ongelmia lähtemisessä, vedin keuhkot täyteen ja HUUSIN reippaasti TÄNNEEE!!! Ilmeisesti mikään pikku hihkaisu ei vaan riitä. Vauhti oli sellainen hyvä tokovauhti kun koira odottaa, tuleeko stoppia vai ei. Stopit kyllä tosi huonoja, liekö edennyt jopa niin, että menisi läpijuoksuksi. Mutta se yksi ykkönen vielä jostain kivenkolosta kaivetaan... Loppuun noin minuutin paikkamakuu, hiivin jääkiekkokaukalon taakse piiloon ja kävin kolme kertaa palkkaamassa lihapullapaloin. Sitten peruasento, vapautus, pallo. Veka vaikutti hiukan nuutuneelta, vaikka pallo saakin siihen aina vauhtia.

Flora... jemmasin kotona takataskuun koiran huomaamatta lituskan motskun, joka ei edes näy. Kentän reunassa annoin repiä hihnaa. Sitten perusasento, hihna pois ja seisottiin hetki hiljaa. Siitä seuraamiseen, Flora lähti levottomasti, vähän kiemursi ja jopa hiukkasen hihkui, tasaantui kuitenkin hetimiten hyvään seuraamiseen kun jatkoin rauhallisesti matkaa. Tehtiin neliö. Sitten pysähdys. Lopetin liikkeen astumalla taaksepäin ja kehumalla iloisesti, Flora jäi paikalleen luimistelemaan :( Tästä muistilapulle tehdyn treenisuunnitelman mukaan tule-käskyllä mukana seuraavan liikkeen aloituspaikkaan, valmis ja seuraamaan. Liikkeestä maahanmeno oli hieno kuten aina. Noin puolivälissä palatessani koiran kehuin koiraa ja jes! Flora ponkaisi ylös ja iski kiinni taskusta esiin sukeltaneeseen motskuun. Sitten leikittiin ja riehuttiin. Ideana siis palkata koira yllätyksellisesti kesken kisamaisen suorituksen ja tällä ajatuksella ylläpitää virettä myös kisoissa. Lauantaiksi on taas varattuna koepaikka... jos näyttää heikolta niin vaihdan Vekan kokeeseen.

Toinen ohjelmanumero oli metallinouto. Hain kapulan kentän reunalta, Flora selvästi kiinnostui siitä, joten en jättänytkään koiraa istumaan ja kapulaa väliimme, vaan hetsasin hiukan ja heitin antaen heti heitossa noutokäskyn. Flora laukkasi reippaasti kapulalle, nosti sen hyvin ja toi pudottamatta melkein perille asti :) Pudotti kyllä varpailleni, astuin taaksepäin ja uusin noutokäskyn, Flora nosti heti metskun ja piti sitä, ihan pieni trrr kuului ja kapula oli vinossa, mutta oli tämä hieno kuitenkin. Kehuin, käskin irti ja palkkasin heittämällä kokonaisen lihapullan, jonka Flora sai saalistaa. Florallekin loppuun noin minuutin paikkamakuu, hiivin viereisellä leikkiksellä kessuttelevien teinityttöjen viihdykkeeksi taas jääkiekkokaukalon taakse ja kävin kolme kertaa palkkaamassa lihapullapaloin. Sitten ylös ja vielä loppuleikit.