Perjantaina polkaisin Floralle jäljen, jonka vanhetessa Veka kertaili vähän tokon avoimen juttuja huomista koetta varten. Meni muuten hyvin, mutta Veka ei muistanut liikkeestä maahanmenoa eikä luoksetuloa eikä kaukoja eikä noutoa eikä hyppyä. Hymyä vaan huuleen ja kokeeseen!

Floran jälki nro 13 oli 700 metriä pitkä, puolitoista tuntia vanha, kuusi keppiä, kolme kulmaa. Lämpötila keikkui hellelukemissa ja tuuli oli kohtalainen. Tallasin jäljen hakkuuaukiolle kulkien metsäkaistaleen ja suosaarekkeen läpi. Suolle tullessa WUM! ilma oli yhtäkkiä mustanaan hyttysiä, hyi saakeli. Hyttyspilvi seurasi sitten autolle asti. Upposin myös puolisääreen asti sinne suohon. Mutta jälkihän ajetaan kun se on kovalla vaivalla tallattu. Lyhyt jana oli huono, suoraan eteneminen on ihan ollut ihan hukassa koko tämän jälkikauden. Otin Floran takaisin kun se lähti vinoon, uusi lähetys: nyt koukkasi vinoon takajäljelle ja kääntyi itse oikeaan suuntaan.

Alkumatka aika ok, Flora teki kohtuullisen tarkkaa työtä kun oltiin aukealla ja jäljellä ikää enemmän kuin yleensä. Tuuli oli myötäinen. Ykköskeppi. Kulmat olin merkannut. Ensimmäinen kulma meni aivan nappiin! Kakkoskeppi. Toisessa kulmassa Flora tarkisti ensin väärään suuntaan ja pyörähti sitten oikeaan suuntaan. Kolmannessa kulmassa joku piruetti, mutta siitä oikeaan suuntaan. Kolmoskeppi.

Nyt oltiin puolimatkassa tekemässä hakkuuaukealla laajaa U-käännöstä alkumatkalta loppumatkalle takaisin auton suuntaan. Käännyttiin siis vastatuuleen, ja hukattiin jälki. Kävelin aikani koiran perässä katselemassa, jäljestääkö se vai ei, ja tulin siihen tulokseen että ei. Pyörittiin hakkuulla etsimässä jälkeä, mutta eipä sitä löytynyt. Riisuin Floralta jälkivaljaat, koska se ei kerran enää jäljestänyt, ja lähdimme vain kävelemään kohti metsäkaistaletta, autollehan olisi joka tapauksessa päästävä takaisin. Metsässä Floralla olisi myös mahdollisuus nostaa jälki uudestaan, jos sellainen vielä kiinnostaisi. En kylläkään aikonut itse sitä enää vasiten nostattaa eli taas kerran etsiä jälkeä koiran puolesta.

Metsänrajassa Flora yhtäkkiä "sai sähköiskun", nappasi jäljen ja lähti määrätietoisesi jäljestämään. En pukenut sille valjaita tai sanonut mitään, kävelin vain perässä kiinnostuneena seuraamaan, vetääkö Flora todellakin vapaana ja omatoimisesti pitkän, mutkaisen ja kepittömän loppuosuuden, vielä sen hirveän moskiittosuon läpi. Näinhän se todella teki. Eikä juuri taakseen vilkuillut. Suolta tultiin takaisin hakkuulle ja siitä autolle. Kuutoskeppi oli tosi lähellä autoa. Jännäsin, kipittääkö Flora suoraan autolle vai nostaako se vielä viimeisen kepin. Nelos- ja viitoskeppi olivat jääneet jonnekin hakkuulle jäljen hukatulle osuudelle. Kyllä, Flora nosti kuutosen! Sai siitä sitten koko pussin kissanruokaa. Loppujen lopuksi aika hyvin vedetty kuitenkin.