Maanantai ja Vekan agitreenit. Treenipaikaksi on vaihtunut Niihama. Tehtiin lyhyttä rataa, jolla oli rengas, A ja sitten kolme hyppyä vierekkäin: ensimmäinen suoraan poispäin, toinen takaisinpäin, viimeinen poispäin; sitten rivi uudestaan: keskimmäinen poispäin, seuraava takaisinpäin, A, rengas, kepit, rivin oikeanpuolimmaisin hyppy takaakiertona ja siitä puomille. Just sellaista syheröä, jonka kämmään aina, niin kuin nytkin. Mutta loppujen lopuksi saatiin onnistumaan ilman kohtuutonta vääntämistä! Toinen hyppy päällejuoksuna, sitten viimeiseen poispäinkäännös ja siitä välistäveto. Päällejuoksu onnistui ihan ok, ja poispäinkäännöskin saatiin skulaamaan, vaikka tässä tuli tosi tiukka kurvi yrittää ujuttaa Veka esteiden välistä. En vaan meinannut pystyä enää päällejuoksun ja poispäinkäännöksen jälkeen välistävetoon, koska agilitytoimintoja säätelevä hermokeskus päässäni ylikuormittui. Muutoin rata meni aika kivasti, taas ensimmäisellä kerralla hyvät kepit, sitten joka kerta hitaammat. Kontaktitkin, ööh, kyllä se ne otti, mutta vapautin heti kun näytti siltä, että olisi tassuja maassa. Selvästi oli kuitenkin pysähtymisen ajatusta mukana Vekalla eikä ryysinyt kuin heikkopäinen. Viimeisen otoksen jälkeen koiran rynniessä pallon perään hiekkakentällä muistin yhtäkkiä sen kirotun peukaloanturan, josta ei ole kuulunut mitään moneen päivään... jeps, vertahan siitä tihkui taas kun oli hiekkaan raapiutunut, "#¤%&. Pitää harkita, uskaltaisiko nurmikolla vielä treenata ennen torstain koetta.

Flora tokoili kotona, ulkona terassilla. Ensin eteentuloja. Hyvin tuli viiden metrin matkalta. Taisin lykätä käsiä apuun juuri kun oli tulossa. Askel kerrallaan pakittamalla ilman apuja Flora suorastaan ui liiveihin. Sitten kaukoja, joissa kävi aika yllättävästi niin, että Flora ei halunnut lainkaan tehdä istu-maa-istu, vaan maa-seiso-maa, jota ei ole ikinä tehty muuten kuin edestä istumalla namiohjauksella – koska en ole halunnut koiran sotkevan sitä vielä avoimen kaukoihin... just näin taas... Ja tiukassa muuten oli! Ohjasin sitten kuonon edestä namilla muutaman kerran istu-maa-istu, sitten nousin ja askel kerrallaan taaksepäin, näin onnistui, palkkasin joka vaihdosta kun oli niin vaikeaa. Ihme juttu. Sitten niitä muita vaihtoja edessä istuen namiohjauksella. Maa-seiso-maa sujui aika kivasti! Seiso-istu-seiso on aika kesken vielä. Sen jälkeen tunnari, jätin Floran maahan ja asettelin kuusi tunnaria kellon muotoon, oma kello kolmen kohdalla. Tulin takaisin ja käännyin hetkeksi selin Floran istuessa paikallaan sivulla. Sitten NÄYTÄ. Flora kipitti kapuloille, nuuhki, tönäisi jotain jalallaan, nuuhki, lähti tuomaan väärää, pudotti sen, meni takaisin, otti oman ja toi sen nätisti luovutukseen. En sanonut koko aikana mitään. Mitähän tälle väärien nostelulle tehtäisiin... miten puuttua nostattamatta lisää levottomuutta. Sehän kuitenkin tietää tehtävän kun kävi vaihtamassa oikeaan ilman mitään merkkiä. Viimeisenä metallinouto. Jätin koiran istumaan ja kapulan väliimme muutaman metrin etäisyydellä, pyysin noutamaan. Flora venkoili vähän aikaa, nosteli, pudotteli, piipitti, nosti sitten kuitenkin ja toi luovutukseen kun pyytelin vain että noudahan nyt ja osoittelin kutsuvasti ihanaa metallikapulaa. Palkaksi kasa nameja ja sisälle syömään iltaruoka. Selvästi vähemmän hektisyyttä kun se ruokakuppi ei köllöttele siinä vieressä odottelemassa.