Harjoitukset jatkuvat eli Floran kanssa koulun kentälle. Flora odotti autossa kun kävin kasaamassa hyppyesteen ja rakentamassa ruudun. Hain koiran, palkat jemmassa taskussa, annoin repiä hihnaa kun tultiin kentälle. Seistiin hetki ja sitten kisamaisesti hyppyesteelle. Olin ajatellut ottaa hypyn ja sitten toisen liikkeen, jossa yhtäkkiä palkka jostain yllättävästä kohdasta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Flora oli yhtä masentunut kisamaisesta aloituksesta kuin eilen. Hypyn ja noudon tyyppisissä liikkeissähän se ei paineistuessaan laamaile, vaan huutelee ja varastelee. Niin nytkin. Hypytin muutamankin kerran, mutta vonku-ulina jatkui. Istuin maahan ja ajattelin vain istuskella ihailemassa kaunista kevätpäivää kunnes koira rauhoittuu. Se rauhoittuikin nopeasti sen verran, että istuskeli hiljaa.

Oli pakko keksiä jotain, minkä Flora varmasti pystyy tekemään kunnolla ja hiljaa, ja sellainenhan on luoksetulon lisäksi nyt seuraaminen kun se on taas sujunut todella hyvin. Hitaasti ja rauhallisesti ylös ja perusasento, siitä seurasimme hienosti neliön ja tulimme hyppyestettä kohti pysähtyen noin kuuden metrin päähän. Siihen pysähdys ja kehut. Sitten kaukojen aloitus eli koira maahan kaukot-käskyllä, hyvin meni alas. Kävelin viisi metriä hyppyesteen eteen, odotin viisi sekuntia ja jes! motsku taskusta ja leikittiin.

Hyppyestettä en saattanut jättää rauhaan, oli pakko saada edes se yksi hyppy ilman ulvontaa. Madalsin esteen 60 sentistä 50 senttiin ja mentiin aivan esteen eteen, seisoskeltiin siinä hiljaa ja sitten oikein laamamaisesti hyppy-käsky. Hyppäsi hiljaa. Muutama toisto tätä. Eli vire tarpeeksi alas niin ei kilju. Palkaksi motskulla leikkiä.

Tässä oli sopiva väli ottaa paikkamakuu, jätin Floran keskelle kenttää ja menin piiloon. Kolme minuuttia kolmella välipalkalla, makasi skarpisti vempuloimatta, sitten perusasento, jes! ja leikittiin.

Otettiin vielä muutama toistoa ruutua kun olin sen siihen väkertänyt ja Flora jaksoi hyvin tehdä "parannuttuaan" palkkaamisesta heti. Takaperin ketjuttaen. Vein koiran ruutuun maahan, menin vähän matkan päähän ja kutsuin seuraamaan. Sitten jätin sen ruutuun seisomaan, käskin maahan, kutsuin seuraamaan. Sitten lähetys läheltä, stop, maahan, kutsu seuraamaan. Sitten lähetys kaukaa, stop, maahan, kutsu seuraamaan. Palkkana puolikas pyörykkä kun tuli sivulle. Sitten kokonaisena eli vielä kauempaa perusasento, lähetys, stop, maahan, kävely, kutsu seuraamaan. Tosi hyvin meni ottaen huomioon, kuinka vähän tätä on ehditty tehdä. Ruudun hakemisessa oli vähän ongelmaa, kulmatötsät vetivät puoleensa, mutta meni kyllä keskelle kun toistin käskyn pari kertaa. Stopilla yritti vähän ensin istua. Seuraamaan tuli vähän epävarmasti, ensimmäinen kerta kuitenkin. Maahanmeno ja siellä pysyminen tosi hyvät, arvelinkin, ettei näissä ole ongelmaa. Kyllä tästä ruutu vielä tulee. Viimeisenä tehdystä koko liikkeestä palkaksi motskulla leikkimistä, kamat kasaan ja pois.