Ei taaskaan tulosta vaan kakkonen, 156 pistettä. Tuomarina Juha Kurtti ja liikkurina Elina Kuorikoski.

Paikkamakuu 10. Ei ilmeisesti inissyt kun ei sakotettu. Alku oli pahaenteinen, Veka kuikuili kuono pitkällä vieruskavereita eikä edes ollut kontaktissa liikkurin käskyttäessä koirat alas, joten lisäsin käskyyn vähän volyymia, sinne painui.

Seuraaminen 8. Perussettiä, mutta yhdessä kohdassa Vekan nenään tuli pysäköityjen autojen rivistä jotain todella ihanaa, koira irtosi kuono pitkällä varmaan metrin päähän?! Pöyristyttävää, annoin reippaan lisäkäskyn ja jatkoimme seuraamista. Tuomari kehui minua tästä: pitää käskyttää koira haltuun eikä antaa lusmuilla. Itsekin kyllä ihmettelen tokon alemmissa luokissa näkyviä ohjaajia, jotka vain jatkavat seuraamiskaaviota yksin koiran kävellessä pitkin kehää.

Liikkeestä maahan 10. Tässä ei mitään häikkää.

Luoksetulo 0. Tähänhän se taas kosahti. Veka vain istui lähtöpaikalla. Lähti toisella käskyllä, stoppi oli huono, perusasento vino eli yhteensä nolla pistettä. Tiesin, että tämä koe oli sitten tässä, mutta tehtiin kuitenkin loputkin liikkeet.

Liikkeestä seiso 7. Veka hipsutteli vähän matkaa perääni.

Nouto 10. Heitto oli siinä ja siinä, en osaa heittää liian kevyttä kapulaa.

Kaukot 9. Lisäkäsky toiseen maahanmenoon.

Hyppy 9,5. Muuten hieno, mutta loppuperusasento oli aivan päin jotain...

Kokonaisvaikutus 10. Tuomari kehui hyvää yhteistyötä ja iloista suorittamista ja sitä rataa. Kehui yllätyksekseni myös sitä, että ohjaan täsmällisesti ja ryhdikkäästi, en kiemurtele ja kumartele koiran puoleen tai muuten heilu turhaan. No iloitaan nyt edes siitä. Veka oli kiva kehässä, ei hyppinyt tai haukkunut, ei jumittanut muussa kuin luoksetulossa. Älyttömän turhauttavaa vaan lähteä taas metsästämään uutta koepaikkaa ja odottelemaan uutta mahdollisuutta tiputtaa tulos kakkoselle jollain hetken aivopierulla... kun näitä nyt on ollut jo aika monta.