Flora ja Talli. Rakentelin hyppyharkat ja hain koiran. Vähän tokoa alkuun. Jättäviä tietysti. Ensin maahan, seiso, istu, näistä lelupalkka kun palasin takaa koiran viereen. Flora lähti jopa maasta mukaan kun kävelin koiran taakse, miten tämä on päässyt näin unohtumaan? Myös vähän luoksetulon eteenistumisen alkeita.

Hyppyharkkoina tehtiin ensin perussarja x 4. Hyvin, mutta viistää edelleen hienoisesti vasemmalle. Sitten kapulan kanssa x 4, tämäkin oikein hyvin, mutta sama vasemmalle vetäminen nähtävissä. Mukana oli oma 650 gramman kapula – eilen lainaamani TamSKin kapula oli kehän laidalla, ja kun punnitsin niitä kädessäni, havaitsin, että tehtiinpä sitten eilen hyppynoutoja reippaasti painavammalla kuin 650 gramman kapulalla, omani oli huomattavasti kevyempi.

Siitä set pointiin, jossa oli taas vain ponnari ja kuuden jalan päässä pk-este, tänään 70 sentissä. Korkeuden vekslaaminen siipimuttereita säätämällä on niin vaivalloista, että en muutellut korkeutta. Flora hyppäsi tämän hienosti neljä kertaa. Sitten ponnari pois ja hyppynoutoja myös neljä kertaa, lähetys viiden metrin päästä, kapula lensi noin 6–7 metrin päähän esteen taakse. Hienot hyppynoudot! Tämän kanssa täytyy taktioida lähettämällä koira riittävän läheltä estettä, jotta kapulan saa taas tarpeeksi kauas toiselle puolelle, että paluuhyppyyn jää riittävästi tilaa.

Hyppyharkat oli tehty vartissa, koska kaikki onnistui eikä toistoja otettu liikaa. Sijoitettiin jäljellä olevat broilerileikesiivut taas tokoon. Jättäviä... ihan sekaisin kaikki asennot, siis siinä mielessä, että Flora teki aivan mitä sattuu. Korjasin vain sanomalla hei tai höpsis tai käskemällä ylös ja mukaan seuraamaan, mutta koira näytti paineistuneelta. Jolloin se tietysti pienessä paineessa ei pysty keskittymään ja arpoo asentoja sen takia. Takaperin kävellessäni stopit olivat kuitenkin tosi varmoja ja teräviä. Hmmm, mitähän tähän keksittäis. Vielä vähän eteentuloja ja kiitos hei. Oli kyllä kiva treeni :)