Sunnuntaina ajeltiin Lihasulaan PKY:n viestiryhmän maastotreeneihin. Juoksutettiin viisi matkaa, hyvin lyhyitä kun oli aloittelevista koirista kyse. Pisin taipale A > D oli arviolta puoli kilometriä. Mukana oli viisi koiraa, kymmenen ohjaajaa ja pari kuunteluoppilasta eli runsaasti häiriötekijöitä. Veka odotteli alkupalaverin ajan nätisti hiljaa A-pisteellä. Siirryimme B-pisteelle, jolta Veka lähti toisena. Lähti oikein hyvin ja juoksi lujaa suoraan A:han. Samoin taipaleet A > C ja C > A sujuivat hienosti. Lähtöä odotellessa yritin pitää Vekaa hiljaa, kovasti oli intovinkunaa ilmassa varsinkin edellisen koiran pinkaistessa matkaan. Tosi hyvät treenit! Veka juoksi hienosti eikä häiriintynyt vieraista ihmisistä ja koirista.

Vekan tullessa D-pisteelle sen vasemman etusen peukaloanturasta tihkui verta. Siihen jokin aika sitten tullut pieni palkeenkieli oli ottanut matkalla vähän osumaa, mutta pienestä naarmusta huolimatta lähetettiin Veka vielä viimeiselle taipaleelle takaisin A-pisteeseen. Koska meidän oli aikataulujen vuoksi lähdettävä jo pois, lähetettiin Veka takaisin saman tien sen tultua D:lle, ja kävelin itse perässä. Hutaisin viimeisen lähetyksen liian kiireellä, Veka ei ehtinyt kunnolla orientoitua juoksemaan, vaan kääntyi noin kymmenen metrin päässä ja tuli takaisin. Lähetin vain uudestaan, Veka juoksi vähän hitaammin ja epävarmemmin kuin muilla matkoilla, mutta tuli kuitenkin suoraan ja ongelmitta A-pisteeseen. Erittäin hyvä, että epäröinnistä huolimatta juoksi kuitenkin ja sai vahvistuksen ja onnistumisen A-pisteeseen pääsemisestä. Iltapäivällä koirat rymysivät metsälenkillä niin että antura alkoi oikeasti vuotaa verta: palkeenkieli repsotti melkein irtonaisena riekaleena. Kotona puhdistin haavan, nyppäisin irti riekaleen, joka ei kuitenkaan olisi enää umpeutunut, ja paketoin tassun.

Floralle tein jäljen numero 5, lähdin kotipihasta kävelemään ja kiersin noin 200 metrin lenkin. Keppien sijasta hautasin jäljelle pieniä purkkeja, joissa oli kissanruokaa eli palkka tuli jäljeltä eikä taskusta. Merkkasin jäljen niin tiheästi, että tiesin koko ajan, missä se menee. Varsinaista janaa ei ollut, käveltiin vain jäljen alkuun ja sanoin "jälki". Pysyttelin koko ajan parin metrin päässä koiran takana pitäen liinan tuntumalla. Aina heti kun Floran kuono nousi maasta tai se poikkesi jäljeltä, pysähdyin ja käskin "jälki", ja lähdin liikkeelle vasta kun Flora jatkoi jälkeä pitkin kuono alhaalla, vahvistin vielä kehumalla "hyvä". Jäljellä oli yksi kulma, josta en päästänyt Floraa kävelemään yli vaan odotin taas, että se lähtee oikeaan suuntaan. Alku oli vähän hakemista, mutta jäljen loppu oli jo tosi tarkkaa ja maltillista työtä kuono maassa! Kaikki purkit löytyivät hyvin, ensimmäinen tuli vähän yllätyksenä. En tiedä, vahvistaako tämä taas vain sitä, että minä koko ajan kerron koiralle, missä jälki menee, mutta jotain on tehtävä... jätin myös pois perinteisen motskun kanssa riehumisen jäljen päästä.