Jälki 3, 200 metriä, ikää tunti. Aurinkoista, reipas myötätuuli. Kolmas jälki samaa settiä, lähiömetsässä tien vieressä. Muutaman metrin jana, sekin huono, Flora kiemursi taas vinoon; voi tietysti olla, että se tarkisti jotain hajua, paikka oli kovin tallattu. Polkujen ylityksiä oli todella tiheässä, mutta niissä ei ollut mitään ongelmaa. Yhdessä isommassa polkuristeyksessä Flora hidasti ja kulki huolella kuono maassa, huomasi, että pitää olla tarkkana. Hyvä Flora. Nostimme kaikki kepit, yhden ympärillä Flora pyöri hetken aikaa, mutta hyvin malttoi tarkentaa (ei ole nimittäin aina malttanut). Jäljen piti kulkea suoraan ja kaartaa loppupäässä J-muotoisesti vähän matkaa kotia kohti. Päädyin kuitenkin vetämään lopunkin pelkkää suoraa, koska olisi ollut huono idea yrittää tunkea jäljen loppupäätä alkupään ja koko laumamme joka päivä lenkeillä kulkeman ison polun väliin kun kerran tuuli oli niin kova ja myötäinen. Aivan jäljen lopussa kaarsin tietä kohti ja tulin yllättäen kallion reunalle, josta oli parin metrin pudotus, joten jätin kuutoskepin siihen. Kallion päällä tuuli vei hajua niin, että Flora kulki mutkan metritolkulla ulkokaarteessa, kurkkasi kalliolta alas ja bongasi kepin. Hyvä jälki!

Jäljen jälkeen otettiin nopeasti molemmille koirille pari esinettä. Esineet vietiin yhdessä pariinkymmeneen metriin pienelle metsäpläntille (joku laiskio ei jaksanut kävellä kunnon metsään...). Molemmat koirat lähtivät intopinkeinä esineitä etsimään ja toivat toisen esineen, muovisen lelukoiran, hyvin. Mutta toista, pientä litteää puista junavaunua, jonka muovipyörät olivat metallinastoilla kiinni, ei kumpikaan tuonut vaan otti, pudotti, lähti juoksentelemaan ja teeskenteli, ettei inhottavaa esinettä ollut olemassakaan. Hmf! Ei auttanut kuin mennä lähelle, osoitella ja kannustaa nostamaan, ja ottaa irrotus parin metrin kantamisesta. Otettiin loppuun vielä paikkaus, kumpikin haki Floran motskun, ettei jäänyt huono mieli. Yllättävän vaikea esine, puiset ovat yleensä helppoja.