Maanantaina Veka täytti kolme vuotta; koirat saivat siankorvat jälkkäriksi. Maanantaina ryöppysi niin tolkuttomasti lunta, ettemme lähteneet Vekan kanssa agitreeneihin. Se oli oikea ratkaisu, koska vaikka olisimme päässeet ketjukolarien tukkiman kolmostien kiertämällä Sääksjärvelle, olisimme tuskin päässeet helpostikaan kotiin kun kaikki kiertotietkin puuroutuivat illan kuluessa yksi toisensa jälkeen. Lumesta ovat tietysti tukossa kaikki kentätkin, joten hipsuteltiin vain kotona niin maanantaina, tiistaina, keskiviikkona kuin torstainakin. Hierottiin joka päivä luoksetulon eteentuloa, useampia kertoja mutta vähemmän toistoja kuin alunperin suunnittelin, ja paremmilla palkoilla (kinkku on niin hyvää, että pienikin murena riittää, joten yhdestä siivusta saa närittyä ison kasan toistoja). Otin askelia taaksepäin, kumpikin koira tiivistää nätisti mukana, olivat kädet sitten keskilinjalla, selän takana tai suorina sivulla. Vielä kun itse pystyisi olemaan tuijottamatta koiraa, on se vaan VAIKEETA pitää se katseensa kurissa. Otettiin myös keittiön maton mittaisia luoksetuloja, nämä olivat oikein hyviä. Lisää vain vahvistamista ja sitten matkaa. Vekan kanssa en tehnyt muuta. Päätinhän päättää Vekan tokouran avoimeen luokkaan eikä sen osalta muuta kotona tehtävää oikein ole, ellei halua hieroa perusasentoja – jotenkin ahdistus niistä on hävinnyt johonkin enkä edes muista, millaisia ne ovat avoimen kokeissa olleet... Temppuja voisi opettaa koiralle, joka hinkuu tekemistä, mutta Veka ei ole sellainen koira, se ottaa mieluummin rennosti kotona ja on aina vähän huolissaan kun siltä halutaan jotain, mikä ei ole reipashenkistä liikuntaa (esteillä tai maastossa). Kunpa avoimen kokeista saataisiin rykäistyä ykköset nopeasti niin päästäisiin keskittymään agiin. Kesällä alkaa sitten myös pk-tottikseen pureutuminen, se onkin mukavan palikkaa hommaa tokoon verrattuna, eikä sen osalta nyt ole mitään kiirettäkään kun kokeita ei ole suunnitteilla tälle kaudelle. Hyppy- je estenoutoa lähdetään työstämään. Eteenlähetys on varmasti ihana, saahan siinä juosta ja pallon. Muunhan me osaammekin jo :)

Flora on tehnyt myös kaukoja, häsä häsä boing boing. Tuntuu kyllä auttavan edes vähän kun rauhallisesti sanoo koiralle että nyt pitää kuunnella eikä säätää omiaan. Maa-seiso-maa menee jo aika kivasti, istu-seiso-istu on vielä kesken. Tein ihan suosiolla namiohjauksella yrittämättä sekä vähän ohjata, näyttää käsimerkkiä että palkata jostain yhtäaikaisesti. Metallinouto jätettiin tauolle, koska punnitsin yhtenä päivänä noutokapulani. 250 gramman puukapula on kokonaan hävinnyt johonkin. 650 grammaisena hankkiman hyvä Gappayn puukapula painaa oikeasti 532 grammaa?! Ei sitä niin paljon ole pureskeltu, vaikka kerran eräs suursnautseri sitä kyllä kevensikin niin että lastut lensivät... Kaverin joltain kentältä löytämä ja minulle lahjoittama metallikapula painaa 350 grammaa. Suurin tokokokeissa käytettävä metallikapula painaa 200 grammaa, joten Floralle haetaan kevyempi metalli eikä treenata näin painavalla. Keskiviikkona ja torstaina tehtiin myös tunnari, ihan perussetti viidellä tunnarilla. Flora nuuski kaikki tunnarit nopeasti monta kertaa reagoimatta omaan mitenkään, sitten noin viidennellä kerralla yhtäkkiä hei! tuossahan se on! Teki töitä ja toi oman eikä nostellut vääriä, mutta... keskittyminen hurlumhei ja väärien maistelun riski on tällaisessa aika iso. Tuodessaan vielä pudottikin kuten ruutuesineitä aikoinaan. Flora on kuitenkin toistojen kautta saanut varmuutta ja joka kerta klähminyt vääriä vähemmän. Torstain tunnari oli samaa settiä, mutta parempi, oma löytyi nopeammin. Palautuskin oli nyt ok.