Lauantaiaamuna Kyötikkälän kentällä oli viestitreenit, juoksutettiin koiraa kahden ohjaajan välillä kenttäoloissa hakien vauhtia ja iloa hyvin palkkauksin. Otettiin kunnon lähetykset eli koira sivulle hiljaa ja siitä lähetys pelkällä käskyllä ilman käsimerkkiä. Arvelin, ettei Veka lähde ilman osoittamista, mutta niin vain lähti, sen huomio oli täysin kohteeseen suuntautunut ja kun se ei kytännyt minua niin minun ei tarvinnutkaan antaa mitään liikevihjettä. Hyvä hyvä. Veka istui hipihiljaa tarkkana kuin porkkana ja pinkaisi heti käskyllä matkaan, juoksi hiljaa ja sai palkaksi toisessa päässä pehmojalkapallon ja toisessa tennispallon. Kummassakin päässä siirryttiin hiukan kauemmas lähetyksen jälkeen. Veka juoksi todella hienosti :) Toisen kierroksen viimeisessä lähdössä tosin A-pisteellä ollut J piiloutui lumikasan taa ja Veka pinkoi kohti treenikavereita, oma mokani oli jättää koira lähetyksessä istumaan rintamasuunta heitä kohti.

Iltapäivällä Flora tuli kentälle vielä viimeiseen tokotreeniin ennen koetta. Häiriönä oli tokon alkeisryhmä. Kentälle tulo oli taas yhtä hulinaa, revimme hihnaa koko matkan autolta. Alkuun lyhyt paikkamakuu, lymyilin A-esteen takana. Tästä leikkipalkka. Pieni seuraamiskuvio, jättävät ja kaukot tehtiin putkeen, sitten luoksetulossa stopista lähdössä lelu esiin, hetsaus, eteen istuminen ja lelu palkaksi. Riehuttiin antaumuksella. Jättävät olivat ok, kaukot aika jähmeät. Jatkettiin kaukoista: nappasin lelun, käskin maahan ja teetin kaukoja pitäen lelua leuan alla ja heittäen sen toisen tai kolmannen istumaannousun jälkeen koiran taakse. Tosi hyviä ja skarppeja vaihtoja! Jättäviäkin hierottiin, taas yksi istuminen seisomisen sijasta #¤%&. Tokoryhmä teki paikkamakuun, joten panin Floran rivin jatkoksi, piiloa ei ollut lähellä, mutta kävelin kentän reunaan ja takaisin ja esteiden ympäri. Askarreltiin vielä luoksetulon parissa eri variaatioin. Stoppia haittaisi jäinen maa, mutta se alkoi valua jo niin, ettei Flora ollut pysähtymässä lainkaan, joten otettiin sitten stoppeja siten, että vetäisin lelun heittoon heti stop-käskyllä, näin Flora pysähtyi todella terävästi. Sillehän näin voi tehdä, koska se ei hiiviskele vaanimassa lelua. Vauhtipalkkoja vielä eri vaiheista. Näillä sitten kokeeseen... ykkönen tulisi, jos koira tekisi kaiken niin kuin osaa, mutta pahoin pelkään, että häiriötreenin puute talven ajalta kostautuu ja virheitä ropisee turhasta säätämisestä. Sitten vaan treenataan lisää...