Vekan agitreeneissä perussettiä. Tehtiin rataa. Ensimmäinen kiekka pelastelunollana, toisella hyllytettiin kun jaakotukseni löpsähti ja rintamasuunta oli kohti A-estettä, joten sinnehän se koira hulahti. Muuten vedettiin aika hyvin.
 
Noottia tuli kouluttajalta toki taas ihan aiheesta. Ei saa nostella kättä esteiden välissä ja heilauttaa alas joka esteen kohdalla. Eikä hihkua esteiden nimiä siinä vaiheessa kun koira on jo lähdössä hyppyyn, turhaa se sitten enää on. Yritin sitten uusia yhden pätkän juosten kädet alhaalla ja suu kiinni. Paljon paremmin meneekin kun ei heilu ja hihku turhia. Onkohan se jotain sijaistoimintoa, ohjaajalla hermot vuotaa? Jaa niin, myöskin katselen vääriä esteitä, jään odottamaan koiraa jne... pakko kuitenkin optimistisesti uskoa, että minäkin kuitenkin koko ajan kehityn agissa, edes hiukkasen eteenpäin.
 
A-este oli se liukas este, joten en edes yrittänyt pysäyttää alastulolle. Toisella radalla pantiin alastulolle namialusta, mutta tapansa mukaan Veka hyppäsi maahan syömään maksamakkarat. Ottihan se siinä toki kontaktin. Pujottelu oli jotenkin tosi lötkö, Veka on nyt alkanut lässähtää siinä, jos sitä tehdään monta kertaa.
 
Ennen agitreeneihin lähtöä teetin Floralla muutamat eteentulot, täyskäännökset ja kaukot, treenien jälkeen se sai haistella tähteeksi jääneet maksamakkarat tunnarikapuloiden joukosta, ettei jäänyt aivan osattomaksi.