Maanantaina Vekan agitreenit. Leijeröitiin putki, siis ihana putki, ja hypättiinkin sen toisella puolella oleva hyppy. Ei mitään ongelmaa. Tai ensin Veka hyppäsi hypyn jälkeen putken yli, mutta toisella kerralla meni putkeen niin kuin pitikin. Hypyt hyvin, kepit hyvin, muurin takaakierto hyvin, hyvä hyvä. U-putken keskellä oleva pöytä? Ei hyvin. Hieman haasteellista saada koira pöydälle kun se ei näe kuin putken... pöydältä lähtiessä hyppäsi tosi löysästi, johtui varmaan siitä, etten liikkunut itse, olisi pitänyt juosta mukana. Sunnuntaina on taas kisat, käydään Turun-reissulla saman tien Liedossa vetämässä parit agistartit. Toivon edes yhtä nollaa, mutta en aseta mitään tulostavoitteita. Vähintään kontaktiviitosia tulee varmaan kuitenkin. Tavoitteeksi asetan koiran ohjaamisen huolella siten, että oikeat esteet löytyvät. Se riittää.
 
Tiistaina ja keskiviikkona treenaaminen jäi kotona ja lenkillä hipsutteluun. Kotona kaket ja tunnari. Kaukoissa alan siirtyä käsiohjauksesta käsimerkkien suuntaan, niitä sitten valmiissa liikkeissä käytetään. Aika kivasti etenevät kaukot. Tunnarikapulaa etsittiin pihalta, helposti ja nopeasti kumpikin sen löytää pimeässä lehtien seasta. Floralle yritin tehdä källejä, mutta ei sitä hämätä millään kapulan kukkalaatikkoon nostamisella tai aidanrakoon työntämisellä. Tosiaan pitäisi hommata nyt niitä hajuttomia kapuloita. Iltalenkeillä pyrähdettiin pitämässä pienet sulkeiset leikkikentällä ja terveysaseman pihalla. Veka tekee aivan älyttömän hienoa seuraamista ja moitteettomat jättävät. Luoksetulo vähän tahmaa. Flora ei ole jumittanut seuraamisessa, jättävätkin hyvin, mutta aina välillä jostain putkahtaa väärä asento. Näistä ei hermostuta eikä mennä puhisten korjaamaan, sattuuhan noita ja uusi yritys vaan teletappityyliin.
 
Torstaina käytiin Tallilla. Veka juoksenteli pallon ja noutokapulan perässä. Nyt lähti kapulalle ensimmäisellä käskyllä, toi sen hyvin, joskin aina ravaten, ja eteenistuminen oli hieman hakusessa, Vekan mielestä voisi luovuttaa hyvin seistenkin. Sitten lähdettiin humputtelemaan agia. Kentälle oli siroteltu hyppyjä ja putkia, joten niitä sitten rallattiin eri järjestyksissä ja hauskaa oli. Loppujäähdyttelyksi vähän seurailua ja minuutin piilopaikkamakuu. Floran kanssa halusin tehdä kaikki alokkaan liikkeet. Tarkoitushan oli, että Flora saisi käydä ensimmäisen tokokokeen tutussa hallissa, mutta nyt sain tietää, ettei ensi viikon koe olekaan Tallilla vaan SportDogParkissa. Oh well, aina ei saa, mitä haluaa. Flora ryykäsi Tallin ovesta sisään huutaen ja poukkoillen kuten tavallista. Lähdin vain hanhenmarssia menemään mitään sanomatta, Flora tuli seuraamaan ja teki hienosti pienen seuraamiskaavion eli suoran, pari käännöstä, täyskäännös, hidas kävely, juoksu. Ei mitään hiihtelyä tai himmailua. Siitä riehuleikit. Sitten liikkeestä maahan, tosi hienosti. Luoksetulo, hyvä sekin, istumaan jää kauas (aina). Sitten liikkeestä seisominen, jossa Flora meni maahan. No, onhan sekin toki vaihtelua siihen istumiseen... jouduttiin uusimaan useamman kerran, ensin tuli pari maahanmenoa ja sitten istuminenkin, stoppi oli tänään kovin tiukassa. Mutta onnistui ja päästiin leikkimään. Viimeiseksi vielä hyppy, jossa ei ongelmaa. Sitten otettiin namipalkalla paljon-paljon stoppeja... onnistumisprosentti ehkä 75? Tehtiin myös luoksetulon varaslähtöjen karsimista siten, että kävelin kutsupaikalle ja saman tien takaisin antamaan makkaraa. Loppuun minuutin piilopaikkamakuu, joka oli ok. Paikkamakuun jälkeen Flora aina syö palkat, katselee hetken ympärilleen ja loikkii sitten lelutaskulle kärttämään leikkiä. Loppuleikit ja kiitos hei.