Agikisoissa Vekan kanssa TamSKin Tallilla. Tehtiin toinen nousunolla ja päästiin palkinnoille kolmannelle sijalle!
 
Tuomarina oli Henri Luomala. Lähtömme oli mennä aivan tassuun. Meitä edeltävän koiran ollessa radalla kuulutettiin, että liian lähelle viereisen hallin ovia pysäköityjä autoja pitää siirtää – merkki ja väri täsmäsivät, pohdin kuumeisesti, mihin väliin olin auton änkenyt... samassa meidät huikattiin lähtöalueelle. Asemoin koiran ja ehdin ottaa pari askelta ensimmäisen hypyn ohi kun kuuluttaja luetteli automme rekisterinumeron ja käski käydä siirtämässä auton heti... apua, koira, auto, rata? Veka lähti jo hiippailemaan. Päätin pinkaista radan ensin ja juosta autolle sitten, olihan kyse sekunneista (itse asiassa 36,57) eikä auto ollut pelastustietä tukkimassa. Veka oli jo melkein kuono esteessä kiinni. Ihme, ettei ensimmäinen rima lentänyt kun rääkäisin hyppykäskyn ja lähdin juoksemaan.
 
Rata alkoi kolmella hypyllä, joiden takana köllötteli kutsuvana ihana A-este, mutta kolmannelta hypyltä kurvattiin suorassa kulmassa oikealle putkeen ja tultiin taas hypyn taakse, suoritettiin se toistamiseen ja jatkettiin A-esteelle. Kurvi meni joltisenkin pitkäksi eikä koiran putkeen kampeaminen varmaan kauhean nätiltä näyttänyt, mutta putkeen meni. Sitten olikin kaikkia kivoja esteitä kivasti aseteltuina, muita tiukkoja paikkoja ei ollut. Ylösmenokontaktit otettiin tuurilla, alastuloille Vekan olisi periaatteessa pitänyt käskyllä pysähtyä, mutta juu ei, todellakaan ei pysähtynyt... puomin alastulolla en nähnyt tassunkaan osuvan kontaktille, mutta virhettä ei tullut.
 
Fiilis oli hyvä. Muistuttelin itselleni edellisen illan ja kisa-aamun, että ei mennä kisaamaan tai tekemään tulosta vaan ihan vain vetämään rata, se me osataan ja meillä on kivaa. Niin olikin. Veka oli hyvin kuulolla ja meni kuten aina juuri sinne, minne ohjattiin. Yritin muistaa juosta ja pitää rintamasuunnan aina oikeaa estettä kohti. Sanallinen ohjaus oli varmasti myöhässä koko ajan, mutta näköjään Veka pärjää aika hyvin ilmankin...
 
Hyvillä mielin joulua viettämään :)