Veka aloitti viestiharjoituksella. Eipä juossut tänään, tuli haukattua liian iso pala eli liian pitkä matka. Edettiin A-pisteeltä 200 metriä. Lähetys ok, mutta koira pysähtyi noin 20 metrin päähän ja haukahti. Uusi käsky VIE! Veka lähtikin, hävisi näkyvistä, ja lähdin etenemään kauemmas metsään. Veka tuli kuitenkin liian pian takaisin. Sadattelin kotiin jäänyttä puhelinta. Heiteltiin palloa, vaikka arvasin, ettei se ollut A-pisteellä käynyt. Lähdettiin takaisin, ja A-pisteellä kuulin, että koira oli käynyt näkyvissä noin puolimatkassa ja kääntynyt siitä takaisin. Otettiin sitten paikkauksena B:ltä A:lle ja takaisin lähetys aivan lyhyin ja helpoin matkoin, näköetäisyydellä.
 
Esineruutu oli pieni, vein kaksi esinettä molempien koirien kanssa yhdessä. Kumpikin haki esineet hienosti, helppoa kuin heinänteko.
 
Flora ajoi tunnin vanhan jäljen, pituutta sain sopivaiselle pläntille mahtumaan 600 metriä. Taas täysin tyyni ja erittäin kostea sää. Flora huuteli ja hössötti janalle mentäessä. Nosti jäljen ja lähti viuhtomaan sinne sun tänne. Armotonta pyörimistä ensimmäiselle kepille asti. Siitä jatkettiin huomattavasti paremmassa järjestyksessä. Kulma ok. No, sitä ei oikein olisi voinutkaan ylittää, se oli jyrkänteen reunalla :D Koira lipesi kallionkoloon, räpisteli ylös ja kiersi kauempaa jyrkänteen reunaa kuin missä jälki kulki, palasi jäljelle ja jatkoi hyvin. Jouduin laskemaan liinan käsistäni kun laskeuduttiin jyrkkää, kivistä ja rämeikköistä rinnettä. Florahan toki otti ohjat tassuihinsa kun ne kerran annettiin ja hippasi jälkeä pitkin menemään, jolkotteli neloskepin yli. Olin jäänyt matkasta jo sen verran, että koira oli kuitenkin saatava tavalla tai toisella kiinni, joten jäin seisomaan vähän ennen keppiä ja kutsuin Floraa, joka tullessaan poimi kepin. Loppumatkalla jälkimerkit olivat (taas) loppuneet kesken ja meni vähän arvailuksi, ollaanko jäljellä vai ei. Ei oltu, mutta palattiin jäljelle ja nostettiin viitoskeppi. Lopussa jälki kaarsi oikealle, mutta Flora näki automme suoraan edessä ja olisi mennyt sinne; en päästänyt, vaan pistin koiran etsimään jäljen uudelleen, jotta päästiin kuutoskepille. Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi. Koira teki ahkerasti töitä, jälki ajettiin alusta loppuun ja kaikki kepit saatiin talteen. Tuntuu kuitenkin, että tästä vouhotuksesta ei vaan edetä yhtään mihinkään, vaan joka kerta on tätä päätöntä ryntäilyä, kulmat sössitään ja keppien yli juostaan kun koiralla on keskittyminen aivan nollassa. Tuleviin juoksuihinkaan ei oikein voi enää vedota kun mukamas juoksunhankkimisvouhotus jatkuu jo hyvän matkaa kolmatta kuukautta. No, monta jälkeä ei enää ehditä ennen talvitaukoa enää ajaakaan, ihan hyvä ehkä niin.