Maanantaina palauduttiin viikonlopusta ja tehtiin vain pieni pikatreeni pihassa. Flora sai nostella ja luovuttaa nätisti esineitä, eikä tässä mitään ongelmaa ollutkaa vaan esineet palautuivat noutokapulan tavoin. Illemmalla Flora oksenteli vatsansa tyhjäksi, ja tiistaina se oli niin vaisun oloinen, ettei tehty mitään. Veka toki kävi agitreeneissä. Tehtiin takaaleikkauksia, jotka menivät aika reisille meidän osaltamme. Muuten oli kivaa ja hyvä fiilis kisoja ajatellen - seuraavat kisat ovat syyskuun puolivälissä Tampereella. Tavoitteena on nolla edes toisesta startista. Älä hätiköi. Huolella kontaktit. Jätä tilaa esteillä.
 
Keskiviikkona Flora kävi peltojäljellä, jonka tallasin vaihteeksi itse. Ensin askarreltiin taas vähän esineiden parissa. Vein pellolle puoli tusinaa esinettä noin 5-10 metrin päähän ja lähetin Floran etsimään. Flora haki esineet ja luovutti ne kaikki nätisti, yksi taisi pudota kun olin ottamassa sitä. Tämä oli hyvä, koska vauhtia ja virettä oli enemmän kuin omassa pihassa, mutta Flora ei syljeskellyt esineitä. 
 
Jäljellä teemana olivat kulmat, joita oli puolisen tusinaa. Ruokaa oli aina juuri ennen kulmaa ja juuri kulman jälkeen. Alussa oli kymmenen askelta ruokaa, muutama tyhjä ja keppi. Näin saatiin vauhti tapettua heti alussa. Flora jäljesti rauhallisesti ja näennäisesti tarkkaan, mutta käveli JOKAISESTA kulmasta ulos... Ylitykset olivat kuitenkin hyvin maltillisia, ja Flora palasi nopeasti itse jäljelle. Otti päähän silti. Lopussa tyhjä kulma, keppi ja kaarros purkille.
 
Torstai-iltapäivällä taas vain pikatreeni kotona. Vekalle noutokapula suuhun ja kannustus kävellä sen kanssa, muutama askel, jee kyllä sä pystyt! Joten kuten pystyikin, ja istui eteeni, josta hyvät palkat. Muutama toisto tätä ja sitten palloteltiin. Pienenpientä edistystä noudon kanssa tapahtuu :)
 
Floralle vein viisi esinettä suoraan riviin metsänreunaan, ja lähetin taas vain noin 5-10 metrin päästä hakemaan. Flora singahti matkaan, ja nyt se oli tarpeeksi korkeassa vireessä räkiäkseen esineet kaaressa jo tuodessa. Käräytin käämini pahemman kerran, nappasin koiran kuonosta kiinni ja pidin niin että se esine PYSYY siellä... Flora ei kylläkään ollut hiiltymisestäni moksiskaan vaan pinkoi hakemaan lisää esineitä ja jatkoi pokkana niiden syljeskelyä. Selvästi se on saanut tehdä sitä liikaa. Ihmeellistä, että toinen voi pitää suussaan kaikkea paitsi noutokapulaa, ja toinen ei voi pitää mitään muuta kuin noutokapulaa?
 
Esineet rassasivat niin, että niiden kanssa jatkettiin vielä vielä illalla ruokakipon kanssa. Ruoastahan Flora vetää vähintään yhtä kovat kiepit kuin esineruudussa juostessaan. Heittelin esineitä keittiön lattialle, käskin Floran ottaa ne ja annoin sen pitää niitä sen aikaa kun kehuin ja lusikoin ruokakiposta vähän ruokaa pienestä rasiasta palkattavaksi. Tämä oli vaikeaa, esineet putoilivat monen monta kertaa, ja Flora nosteli niitä esine-käskyllä. Ymmärsin taas virheeni ja tajusin palkkaavani koiran aina esineen pudottamisesta ja nostamisesta kun se nyt ylipäänsä tuo esineruudusta esineitä. Olen vahvistanut pelkän oikean luovutuksen sijasta koko käytösketjua, johon kuuluu esineen pudottelu. Floran ei pitäisi saada minkäänlaista palkkaa pudotetusta esineestä, ainoastaan pudottamatta käteen luovutetusta. Korjaaminen ei siis tässä toimi.
 
Perjantaina mentiin taas Pirkkahallin kentälle. Vekan kanssa aloitettiin ilmoittautumisella. Sitten vähän seurailua ja jättävät. Luoksetuloja yritettiin, mutta Veka hyytyi maahan ja tuli aina vasta toisella käskyllä. Otettiin sitten yksi viettiluoksetulo, jossa Veka ottikin mahtavat vauhdit kun hihkuin ja juoksin karkuun treenikaverin pidellessä hihnasta. Näitä pitäisi tehdä enemmän, mutta Vekan kanssa kun ei ryhmätreeneissä käydä ja yksin se ei onnistu niin ei ole tehty. Siitä mentiin paikallaoloon pk-tyyliin, tulin 30 askelta eteen ja seisoin siinä selin toisen koiran treenin ajan. Veka maastoutui heinikkoon tukevasti kuin hylje luodolleen. Hyvä Veka! Takapalkkana oli etukäteen jemmattu ruokapurkki.
 
Flora tuli kentälle namitaskua seuraten. Seurautin sen noutokapulalle. Kapulan lennettyä naks ja nami, sitten nouda! Ja Flora nouti vallan hienosti, palautuskin laukalla. Siitä 60 sentin hyppynoutoon, josta alkoi alamäki. Ensin karjaisin koiran takaisin kiertämästä estettä. Uusinnalla se hyppäsi, mutta keksi aivan uuden jipon ja palauttikin kapulan suoraan sivulle. Mitä..? Tällaista ei ole ennen ollut, enkä koskaan, siis ikinä, ota treeneissä sivulletuloa vaan palkkaan noudot ja luoksetulot aina eteen. En palkannut sivulle palautuksia, vaan uusin noudon muutaman kerran, mutta tulos oli aina sama. Poltin päreeni ja siirsin koiran niska-perseotteella siihen, missä sen kuuluisi olla. Se vain ei saanut Floraa seuraavalla yrityksellä edelleenkään palauttamaan kapulaa eteen... Mentiin A-esteelle. Senkin Flora yritti kiertää. Tsemppasin koiraa esteelle ja niin se ylittikin sen, tuli ilman kapulaa esteen harjalle, kikkaili siinä ja kiipesi takaisin alas hakemaan kapulan, jonka luovutti hienosti, palkaksi riehuleikit. Siitä eteenlähetykseen, olin valmiiksi vienyt palkkapurkin tieuralle, joka kulkee kentän poikki, ajatellen, että siinä on sopiva baana koiran painella eteen. Vielä mitä, Flora paukkasi heinikkoon kiertelemään. Jossain vaiheessa se osui purkille, mutta ei saanutkaan kantta auki vaan jäi istumaan purkin luo. Tämä olikin itse asiassa hyvä, koska huono eteenmeno saatiin uusittua. Hain kannen ja koiran pois. Toisella lähetyksellä Flora lähti taas jonkin verran vinoon, mutta juoksi kuitenkin purkille. Näköjään aivan tuurista kiinni, lähteekö se vai ei ja jos lähtee niin mihin suuntaan, kun ei auta edes tarkka tieto palkan sijainnista.
 
Nouto pänni niin, että oli pakko ottaa vielä toinen kierros. Vekalle naksutin seuraamista ja jäävät, sitten palloteltiin. Floralle otin vain noudon palautuksia jättäen koiran istumaan siten, että olin itse pienen matkan päässä, ja noutokapula oli maassa välissämme. Kauniit luovutukset, ei valtavan tiiviit, mutta aivan suorat. Yritin samaa hyppyesteellä jättäen kapulan koiran ja esteen väliin. Tässä taas palautukset johonkin klo 10 hujakoille. Annoin periksi ja pakitin koiran tullessa, näin Flora tuli suoraan eteen. Kisoissa siirtyminen nollaa koko liikkeen - mutta Flora nollaa sen kuitenkin kiertämällä esteen, joten väliäkö tuolla...