Vekan agitreenit olisi kannattanut jättää väliin kokonaan - koira oli +30 asteen helteessä auringon uuvuttama ja minä olin tokkurassa allergialääkkeestä. Heti alkuun Vekaa kiinnosti ryhmään uutena tulleen koiran pylly enemmän kuin minun kutsuni, joten kävin hakemassa jätkän niskaperseotteella pois. Tästä Veka paineistui niin, että koko tunnin treenaaminen luisti kuin täi tervassa koiran luimistellessa ja hiiviskellessä. Jotain ohjauskuvioita tehtiin, taas oli rintamasuuntani aina väärin päin ja koira väärällä esteellä. Ratojen väliajat istuttiin ja maattiin nollat taulussa.
 
Ohjatut tottistreenitkään eivät Floran osalta mitään riemuhuutoja nostattaneet. Olin sentään sen verran tolkuissani, etten yrittänytkään yhtään seuraamista. Otettiin tasamaanouto. Ei varaslähtöä, mutta olimme liian lähellä A-estettä, ja Flora kävi ensin katsomassa estettä, meni sitten kapulalle ja toi sen hyyyviiin hiiitaaasti. Otettiin uusinta toiseen suuntaan, nyt kannustin palautusta, joka olikin vähän reippaampi. Tämän kanssa aletaan kyllä kokeen ja kesäloman jälkeen todella tehdä jotain.
 
Estenoudossa pari toistoa, taaskin Flora meni hyvin kapulalle ja jäi sinne hengaamaan. Avustuksella sitten saatiin koira takaisin esteen yli. Positiivista toki, ettei se ole edes yrittänyt kiertää A-estettä. Hyppynouto ensin 80 sentillä, meno ok, paluussa yritti kiertää. Yritettiin sitten kuitenkin metriä, meno taas onnistui, paluu ei. Sitten hetsaamalla patukkanoutona treenikaverit esteen molemmin puolin tientukkeina - kyllä, hyppäsi mennen tullen. Tosin tekniikka oli aivan kauhea, Flora veti takajalat kropan alle. Tässäkin on kokeen ja kesäloman jälkeen siis savottaa treenata hyppytekniikka kuntoon. Tosin Flora tuntui hyppäävän nyt ulkona paremmin kuin sisähallissa?
 
Eteenlähetykseen Flora ei tänään viitsinyt lähteä ollenkaan. Treenikaveri oli vienyt lelun kentän laitaan tötsän päälle, ja toin koiran suoraan hajuvanalle, joka myös näkyi paksussa voikukkapellossa syvänä käytävänä. Mutta ilmeisesti tarvitaan minun jättämäni hajuvana, että palkalle voi mennä? Käytiin sitten katsomassa lelua, toin koiran pois ja lähetin suoraan tötsälle - lähti aivan mihin sattuu, mutta löysi lelun lopulta. Hohhoijjaa.
 
Paikallaolossa Flora oli keskellä kenttää, jonka yhdessä kulmassa istuskeli tokoryhmäläisiä koirineen, toisessa kulmassa heilui pk-treenaajia koirineen ja aivan edessäni erikoisvoittajaluokan tokokoira teki ruutua. Flora ölisi jonkin verran, mutta ei liikkunut mihinkään, tai itse asiassa kääntyi vähän poikittain ja yritti sekä jätössä että paluussa varastaa ruokakipolleen, taisi olla oikeasti nälkä.