Keskipäivän paahtavassa helteessä lähdettiin maastoon, pakko tehdä vielä viimeiset viritykset ennen koetta. Kolme noin parinkymmenen metrin janaa. Kaksi ensimmäistä aivan loistosuorituksia: suoraan eteneminen, varma jäljennosto oikeaan suuntaan ja kepeät keppi-ilmaisut. Kolmas menikin sitten vähän enemmän pyörimiseksi, mutta löytyihän se jälki ja keppi sieltä. 

Esineruudussa Flora haistatti minulle paskat, ihan kirjaimellisesti. Lähti huonosti, jäi pyörimään ja kiertelemään puoliväliin, kutsuin pari kertaa pois ja yritin lähettää uudestaan, mutta kun ei niin ei. Oli siis pakko panna koira hihnaan, juosta esinettä katsomaan ja juosta takaisin lähetyspaikalle. Nyt Flora paineli normaalilla vauhdillaan esineelle, toi sen, sylkäisi sen varpailleni. Odotin hiljaa, että se nostaisi esineen itse. No ei nostanut, vaan kyykistyi kakalle! Voiko suoremmin enää kertoa mielipiteensä siitä, mihin voin kyseisen esineeni tunkea... toimituksen jälkeen istutin koiran esine suussa eteeni ja palkkasin sitten. Flora oli niin poikki, että pudotti lelun suustaan heti, mutta jaksoi kyllä kiskoa kädessäni olevaa lelua koko matkan kotiin asti. Niin poikki se ei ole koskaan ollut, ettei lähtisi taistelemaan, maassa lojuva lelu kyllä voi olla kiinnostamatta.

Kotiin tultuamme sain tiedon, että koko koe on peruttu helteen vuoksi. Koepäiväksi luvattiin viikon vakilämmöt, +30 ja aurinkoa. Tavallaan parempi näin, koska tulosta tuskin olisi tottiksen keskeneräisyyden takia edes tullut, ja koira alkaa olla kaikesta treenaamisesta aika kuitti. Se on hieronnassa alkanut panna hanttiin takareisien ja pohkeiden hierontaa, ja eilen kiemurteli myös selän vasenta puolta hierottaessa. Koirahieroja tulee tiistaina ja kertoo, kuinka jumissa koko elukka on. Mutta tietysti harmittaa, että ahkera valmistautuminen on mennyt hukkaan eikä saatu edes mahdollisuutta yrittää, maastot kun ovat menneet niin hyvin.

Floran piti jäädä kokeen jälkeen treenitauolle kesäkuun loppuun asti, mutta nyt pidetäänkin tähän väliin viikon tauko. Ensi viikonloppuna on Aktiivicollieiden treeniviikonloppu, tehdään siellä kaikkea rentoa ja kivaa, hengennostatusta ilman koepaineita. Juhannuksen Flora saa maata sohvalla Vekan heiluessa agikisoissa. Heinäkuulle ei olekaan suunnitteilla muuta kuin lomailua.