Juhannusta lähdettiin viettämään lounaisrannikolle. Veka debytoi Turun Seudun Agilityurheilijoiden järjestämissä kolmipäiväisissä juhannuskisoissa Piikkiössä. Tuorlan pellot oli varmaan juuri lannoitettu, sen verran tukeva kakka-aromi leijui kartanon mailla. Aurinko lämmitti, mutta ei paahtanut kuolettavasti, eikä sade liukastanut nurmikkoa. Oli kiva kisata!
 
Perjantain startti päätyi hylkäämiseen typerän ohjausvirheen vuoksi. Kepeiltä jyrkkä vasen hypylle, siitä jyrkkä vasen putkeen. Suunnittelin tähän valssia tai persjättöä tai jotain, mutta rataa suoritettaessa päädyin jyräämään koiran niin että se kiersi esteen, enkä saanut tilannetta pelastettua vaan Veka hyppäsi takaisin väärään suuntaan. Muuten rata meni kohtuullisesti. Renkaalla Veka hyppäsi ensin kehikon ja renkaan välistä. Parilla hypyllä Veka kiersi esteen, vaikka yritin ohjata suoraan - jyräsinkö taas koiran linjalle?
 
Lauantain startin hylkäys meni kyllä enemmän Vekan piikkiin. Radan neljäntenä esteenä oli putki, jonka väärä pää oli tyrkyllä puomin alastulolla, koira olisi pitänyt ujuttaa kauempaan päähän. Putkia rakastavan Vekan saa näistä karjaisemalla pois ajoissa, jos on vähänkään tilaa, mutta tässä ei tilaa ollut, joten sinnehän se koira singahti, ja HYL paukahti heti radan alkuun. Taisi joka toinen koira hyllyttää tähän... mediluokassa ei tulosta saanut yksikään koira eikä makseissakaan näyttänyt montaa tulosta tulevan. Jatkettiin reippaasti rata loppuun, ja loppu menikin hyvin, tosin taas parilla hyppyesteellä en saanut Vekaa hyppäämään heti suoraan yli.
 
Sunnuntain startti näytti jo valoisammalta, saimme tuloksen ja sijoituimme viidensiksi! Puomin alastulolta vedimme vitosen, muita virheitä ei tullut, vaikka rataantutustuminen vetikin kylmän hien pintaan. Yritin ohjata hypyille huolella jättäen koiralle tarpeeksi tilaa ja pitäen käteni kurissa huitomatta mihin sattuu, ja kaikki sujuikin kuin rasvattu :)
 
Tuloksista huolimatta olin kokonaisuuteen todella tyytyväinen! Veka ei ottanut häiriötä mistään vaan keskittyi täysin minuun ja esteisiin, toimi ohjauksen mukaan ja suoritti kaikki esteet osaamistasonsa mukaisesti. Erityisenä valopilkkuna kepit olivat joka radalla loistavat.
 
Floralle värväsin kyläpaikkamme "henkilöstön" tekemään meille kolme vierasta jälkeä. Jäljentekijät eivät ajettaessa olleet mukana. Kepit (kolme) ja kulmat (kaksi) oli merkitty. Ikää jäljillä oli noin tunti ja pituutta vain pari sataa metriä.
 
Perjantain jälki hukattiin ja löydettiin kahdesti. Kerrankin voin antaa itselleni pisteen koiran lukemisesta. Näin, ettei koira ollut enää jäljellä, ja kun en voinut jäädä tinkaamaan ohjeita jäljentekijältä tai narisemaan treenikavereille, oli keksittävä jotain muuta - vein koiran takaisin edellisen kepin paikalle, josta se nosti molemmilla kerroilla jäljen uudestaan. Päästiin siis loppuun asti ja vaikeuksien kautta voittoon, vaikka koira oli jäljeltä putoileva hupakko. Keppien nostamisessa ei ongelmaa ollut, tosin ne olivat omia vanhoja keppejäni. Janalta Flora ei halunnut vierasta jälkeä nostaa, mutta lähti jäljelle kun sen ylikään ei päästetty. Perjantai-illalla kipaistiin vielä viereisellä pallokentällä ottamassa pienet tottikset eli vähän seuraamista, jättävät ja eteenlähetys - kerrankin tarpeeksi lyhyt treeni varsin oivassa vireessä ja hyvin suorituksin!
 
Lauantaina pyörähdin Floran kanssa Haunisten koulutuskentillä tekemässä jälleen vähän seuraamista, jättävät, eteenlähetyksen ja pienen paikallaolon. Kerrassaan hyvässä vireessä ja hienoa suoritusta! Lauantain jälkikin alkoi hyvin, Flora jopa nosti sen janalta heti oikeaan suuntaan. Kaksi keppiä ja kulma menivät ongelmitta, kävelin vain perässä aika lähellä pitäen liinassa koko ajan kevyttä vetoa. Toisessa kulmassa jälki hukkui kokonaan. Kun ei ollut kysymys koiraharrastajien jälkitreeneistä, oli näillä juhannusjäljillä tyydyttävä vilkkaasti liikennöityihin lähiömetsäpläntteihin... polkuja oli paljon, harhojen määrää ja laatua en voi tietää. Tämä kulma oli polkujen risteyksen vieressä, ja vaikka se oli merkitty, en täysin käsittänyt, kumpaan suuntaan jälki siinä kääntyi. Pyörimme paikalla pitkään ja hartaasti, yritin johdattaa koiraa paikkaan, josta se voisi jäljen nostaa uudestaan, mutta kun ei niin ei. Ei sitten muuta kuin jälkivaljaat pois ja kotiin ilman mitään loppupalkkoja ja loppuleikkejä. Olin huolissani koiran tunnelmista, mutta muistelin Rotikon leirillä saamaani palautetta siitä, että päästän koiran turhan helpolla, koska näin toimintakykyinen koira ei mene palkatta jäämisestä rikki vaan pikemminkin sisuuntuu ja yrittää lujemmin seuraavalla kerralla.
 
Sunnuntain jälki olikin näistä paras. Tosin etukäteen vähän epäilin koiran jäljestysmotivaatiota, olihan Flora kolme päivää päivystänyt keittiötä, ruokapöytää ja kahvipöytää napostellen koko ajan jotain... innoissaaan Flora kuitenkin lähti metsälle. Jäljen se nappasi heti, mutta lähti takajäljelle. Annoin mennä liinanmitan, sitten käänsin koiran, joka lähti janaa eteenpäin etsimään jotain muuta jälkeä, piti lähettää uudestaan suoraan jäljelle. Kuljin taas lähellä liinatuntumalla. Flora jäljesti hienosti. Keppi, kulma, keppi, sitten toinen kulmamerkki... miten tässä voi olla kulma ja mihin se menee? Ilmeisesti jäljentekijän visio jälkikaaviosta ei aivan vastannut omaani, mutta näinhän niitä vieraita jälkiä opitaan ajamaan. Flora teki jonkinlaisen kiekuran ja jatkoi hyvin varmanoloisesti, luotin koiraan ja menin mukana. Se kannatti, kohta olimmekin viimeisellä kepillä! Nyt tuntui vieraankin jäljen ajamisessa olevan sitä tuttua varmuutta koiran edetessä epäröimättä ja kyselemättä :)