Vekan agitreenit siirtyivät tiistaille, mikä tarkoittaa sitä, että kiidän agitreeneistä kotiin vaihtamaan koiraa ja saman tien Floran kanssa tottistreeneihin.
 
Näin unta juoksukontakteista. Otin sen kohtalon antamana merkkinä, joten ei muuta kuin treeneissä muuripalikat puomille. Maltillisessa vauhdissa menikin hyvin! Jatketaan siis näin niin saadaan kontakteihin joku roti kun en kerran pysäytyskontakteja jaksa tehdä. Tehtiin myös ohjauskuvioita, joita jouduttiin taas hartaasti hieromaan. Odotan saavani koiran kontaktiin ennen kuin ohjaan sen eteenpäin, jolloin ohjaus on koiran kannalta myöhässä, enkä itse ole kartalla siitä, mihin ja miten rataa pitäisi jatkaa. Ajoitus ja radanlukutaito hukassa. Onneksi on ihana koira ja ihana kouluttaja, jotka aina jaksavat iloisesti yrittää vielä kerran (kiitos Veka ja Riikka).
 
Seuraava ryhmä päivysti taas agihallin oven ulkopuolella. Ovesta tullessa on erittäin, erittäin epämukavaa joutua ärisevän ja hihnojen päässä tempoilevan pikkukoiralauman piirittämäksi, koska Vekan käämit kärähtävät siinä varmasti. Niinpä se ärähti lähimmälle koiralle, vaikka parhaani mukaan yritin raahata sen nätisti tilanteesta pois. Seuraavalla kerralla kurkkaan ovesta ja ilmoitan, ettemme tule ulos ennen kuin joka iikka antaa vähintään viisi askelta tilaa ja päästää meidät turvallisesti hallista ulos, vaikka olisi kuinka kiire omaa vuoroa aloittamaan. Kävin pissattamassa Vekan, ja autolle mennessä seurautin koiran kauniissa kontaktissa (eli käsi namitaskussa) kyseisen lauman läpi niin saatiin se ärähdys nollattua.
 
Floran tottistreenit olisivat voineet mennä paremminkin. Nätisti kentälle, odottelua, ilmoittautuminen, paikkamakuu. Flora jaksoi hienosti pitkäveteisen alun. Ympärillä pyöri koiria ja ihmisiä, mikä ei Floran paikallaoloa häirinnyt, vain jotain pientä ölvähtelyä kuului selkäni takaa. Treenien teemana oli seuraaminen, joka oli mielestäni väljää ja vinoa. Tosin kouluttajan mielestä siinä ei edes ollut vikaa. Florahan kiertää päätään eteen hakemaan katsekontaktia, koska on tottunut siihen, että kurkkaan aina, missä koira menee. Sain neuvoksi lakata käskemästä koiraa aina ensin perusasentoon ja kurkistelemasta sitä ennen seuraamiseen lähtemistä. Koira istutetaan kesken leikkimisen, siirrytään sen viereen ja lähdetään pää pystyssä liikkeelle. Koko seuraaminen alkoi turhauttaa, palkkasin koiraa vähän miten sattuu, vaikka palkkaussuunnallakin voi seuraamiseen vaikuttaa. Loppuun tehtiin vielä lyhyt eteenlähetys yhdessä viedyllä palkalla. Väsynyt koira jaksoi leikkiä ja taistella loppuun asti ja pääsi autoon syömään.
 
Seuraamisasia jäi vaivaamaan, joten tein kotipihassa vielä muutamat hetsaus-istu-seuraamiset, joiden tuloksena oli tiivistä seuraamista oikeassa paikassa :)