Vekan agitreeneissä oli vallan mukavaa, koirakin oli valtavan innoissaan kaikesta. Tehtiin ratoja, jotka menivät hyvin aina kun vain ohjasin koiran oikealle esteelle. Kuten aina, jokainen moka oli oma ohjausvirheeni. Veka on käsittämättömän tarkka lukemaan jokaista pientä käden korkeutta ja rintamasuunnan kulmaa. Luulisi, että koira olisi helppo ohjattava kun se on niin tarkka ja menee aina tasan sinne, minne ohjataan, mutta ei, ei se hitto vie ole! Kontakteille en jaksanut laittaa muuripalikoita, ja ne menivätkin ensin hyvin ja sitten vähän kyseenalaisesti, eli apuja tarvitaan vielä. Kepit radan viimeisenä esteenä menivät huippuhienosti kun hihkuin rytmikkäästi hy-vät-ke-pit-hy-vät-ke-pit-hy-vät-ke-pit.
 
Myös taukotokoilu meni oikein hyvin. Peruasentoja, muutamat lähikaukot... ja noutokapula. Vuosi sitten yritin naksuttaa Vekalle noutoa, mutta osaamattomuuttani naksutin aina myöhässä ja koira oppi pitämään haluttuna toimintona irrotusta eli käyttämään hampaansa niin salamannopeasti kapulan ympärillä, ettei tokokouluttajakaan pystynyt naksuttamaan oikealla hetkellä. Mitään edistystä ei tapahtunut ja heitin koko homman sikseen "kun eihän me koskaan alokasluokkaa pidemmälle mennä muutenkaan". Nyt nouto on taas ajankohtainen, ja yritin viimeksi lähestyä sitä pitoharjoitusten kautta: suu auki, kapula hampaisiin, suu kiinni, hyvä koira ja kiitos. Flora oppi noudon tällä tavalla nopeasti ja helposti. Vekan herkkiä tunteita moinen kuitenkin loukkasi niin että taas valkoiset kauluskarvat pölisivät stressistä. Nyt panin kapulan lattialle, naksuttimen ja namit selän taa, ja odotin. Vähän piti itse köhiä ja tökkiä kapulaa että Veka tajusi vilkaista sitä, sitten kääntää päätä, sitten tökätä kuonolla laippaa, tökätä keskiosaa, avata suuta, käyttää hampaita kapulan ympärillä... enempää en uskaltanut yrittää vaan jemmasin kapulan pois. Tähän vaiheeseenhan sitä viimeksi jämähdettiin pysyvästi vuodeksi...
 
Floran kanssa ohjatuissa tottiksissa teemana oli nouto. Aloitin yksinäni heittelemällä noutokapulaa A-esteen yli. Kapulan saaminen tarpeeksi korkealle, tarpeeksi pitkälle ja suoraan esteen taakse ei olekaan mikään ihan piece of cake. Muutama heitto meni vinoon, mutta suurin osa osui juuri sinne, mihin pitikin, enkä osunut kertaakaan esteeseen. Hyvä minä.
 
Sekä nurmikko että A-este olivat sateesta liukkaat, joten suunnittelemani hyppynouto ja estenouto oli jätettävä väliin. Opetteluvaiheessa ei kaivata sateen tuomaa lisähaastetta, vaikka kokeessa se ei saakaan haitata. Oli siis tyydyttävä tasamaanoutoon, joka on viime aikoina jäänyt BH-koeliikkeiden jalkoihin. Tutut virheet putkahtivat esiin: varaslähtö, hidas palautus ja väljä luovutus. Varaslähdöissä en viitsi enää turhaan karjahdella koiran perään - jätän vain palkkaamatta ja otan uudestaan. Hidasta palautusta pitää nopeuttaa vauhtinoudolla ja luovutusta tiivistää pakittamalla koiran tuodessa kapulaa.
 
Sitten eteenlähetys. Olin vienyt palkan etukäteen kentän päätyyn: lelu oli taas kukkapurkin päällä. Matka oli aika pitkä enkä itsekään erottanut palkkaa kasvillisuuden joukosta, joten koirakaan ei varmasti nähnyt sitä. Ensin valmisteleva osuus, vähän matkaa seuraamista. Kuiskin seuraamisessa ennakoivaksi merkiksi "eteen, eteen". Käskyn kuullessaan Flora pinkoi kentän päätyyn poimimaan palkkansa ja toi lelun minulle. Aivan superhieno eteenlähetys! Lähtö kuin hauki rannasta, suora eteneminen, hyvin vauhtia kentän päätyyn asti. Koirani osaa juosta eteenpäin, juhlaa :D
 
Loppuun vielä vähän paikallaoloa, tässä ei tietenkään ongelmaa kun käveleskelin vain sinne tänne ja kävin tiheästi palkkaamassa. En viitsinyt makuuttaa toista sateessa kauaa. Sitten vielä vähän leikkiä ja märkä koira autoon.