Tämän päivän jälki ei mennytkään niin hyvin. Päivän muun ohjelman vuoksi jälki ehti vanheta vain puolisen tuntia, eli se oli liian tuore. Hittojako sitä kuonolla maata nuohoamaan kun haju kerran leijuu ilmassa ja ihan hyvin voi hutiloida pää ylhäällä juoksennellen, iloisesti keppien yli ja mutkista ulos hopiloijaa. Toki tiedänkin, että vasta tunnin ikäisellä jäljellä Floran kuono painuu maahan ja kahden tunnin jäljellä se oikeasti pysyy siellä. Mitä vanhempi jälki, sitä tarkempaa työtä on tehtävä. Ei enää alle tunnin jälkiä Floralle.

Esineruutukin meni niin ja näin. Esine löytyi, mutta Flora sylkäisi sen muutaman metrin päässä suustaan, ja uudella käskyllä lähti pinkomaan ristiin rastiin uutta esinettä etsien. Meiltä siis puuttuu käsky "poimi se esine, jonka äsken pudotit, ja tuo se tänne asti". Se on edelleen niin vaikeaa, vaikka kotona olen haetuttanut vaikka minkälaisia esineitä ja vaatinut ne käteen asti tuotaviksi, eikä palkkaa tipu ennen kuin esine on minulla asti. Ilmeisesti pitää tehdä maastossakin omat poiminta & luovutus -harjoitukset.
 
Iltapäivällä käveltiin äänestämään. Ajattelin, ettei Veka pitkän lenkin jälkeen jaksa lähteä treenihallille (Florahan jaksaa aina), mutta Veka änkesikin mukaan, joten otin sen kanssa ensin improvisoitua agia. Se on sitä, että kun kenttä on kivasti täynnä esteitä, lähetetään koira umpimähkään jostain, juostaan niin hemmetisti ja päätetään lennossa, mikä este on seuraava. Näin mennään, kunnes ideat loppuu, sitten heitetään pallo. Se menee aina hyvin - vääriä esteitä ei ole, suunnitelma vain muuttuu matkan varrella! (Kerran meinasi tulla kiire kun oli vauhdissa kiskaistava putken pää suoraksi, ettei putkeen juossut koira törmää seinään toisessa päässä.) Kokeilin ohjata Vekaa hiljaa, ja sehän sujui yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin esteiden nimiä kiljahtelemalla.
 
Floralle heittelin patukkaa pystyesteellä 50, 60 ja 70 sentissä. Hetsaus, heitto, koira perään ja leikkiä. Koira hyppäsi, nappasi patukan ja hyppäsi takaisin leikkimään. Helppoa ja hauskaa. Heitin myös maahan kasan pikkuesineitä, jotka Flora toi yksitellen ja luovutti edessä istuen. Voi että se oli vaikeaa. Villapipo roikkui kulmahampaassa. Miten se voikin olla niin vaikeaa? Noudon kanssa kentällä pitkällä matkalla ja 650 gramman kapulalla ei ole mitään hässäkkää, mutta että nenäliinapaketin nouto parin metrin päästä, aa-pu-va. Mutta joten kuten saatiin esineet taskuuni asti. Vähän jotain muutakin pientä tehtiin. Sitten kun koira läähättää kieli tötteröllä ja ylähuuli rullalla, kannattaa lähteä kotiin.