Torstaina käytiin Floran kanssa kentällä. Ensin parkkipaikan viereiseen metsään esineruutukaistale. Esine löytyi heti ja tuli vauhdilla. Ehdin juuri ja juuri ottaa siitä kopinkin! 

Kentällä keskityttiin ensin tekemään sika vatukossa -sisääntulon sijasta hallittu & hillitty entrée, sitten vietiin eteenmenopalkka kentän laitaan, minkä jälkeen ohjelmassa oli vähän pidempiä pätkiä seuraamista hyvässä vireessä ja kontaktissa lyhyin ja intensiivisin taisteluleikkipalkkauksin. Sitten eteenlähetys. Palkkana oli patukoita isompi ja näkyvämpi pehmojalkapallo. Flora ei innostu palloista, mutta pehmopallo kelpaa, koska sitä voi riepottaa. Tiistainen ongelma toistui, joten eteenlähetys jouduttiin taas uusimaan niin että palkka löytyi heti. Alkoi tuntua siltä, että koira on vähän puusilmä. Isompaa lelua ei ole. Pitänee hakea ämpäri.
 
Viimeiseksi vielä paikkamakuu. Kahden minuutin kuluttua alkoi selkäni takaa kuulua vienoa vingahtelua. Kuitenkin ryhdikäs asento tasatassuin, ei lötsähtelyä puolelta toiselle.
 
Matkalla kentälle olin taas käynyt tallaamassa jäljen, jonka ajoimme kotimatkalla. Olen yleensä pukenut koiralle jälkivaljaat vasta juuri ennen janalle lähettämistä. Eli janapaikalla ujuttanut valjaita innosta ulisevalle, lähtökuopissa poukkoilevalle koiralle, joka jo bongailee jälkeä eikä ainakaan yhtään pysy paikallaan (sama esineruudussa tunnusliivin kanssa). Miksiköhän tämäkin on pitänyt tehdä hankalimmalla mahdollisella tavalla?* Tänään olin astetta ovelampi. Puin koiralle valjaat jo autossa, ja siirryimme hyvässä järjestyksessä janalle, jonka alussa viivytyksettä turpakiinnikontakti ja lähetys hop! Säästyivät molempien hermot.
 
Jana meni aivan plörinäksi. Paikkakin oli kyllä ryteikköinen ja kivinen rinne. Jälki oli vajaat kaksi tuntia vanha ja kulki pitkin hakkuuaukiota, jota peitti viimevuotinen pitkä, lakoontunut heinikko. Kuiva heinä, sammaleiset kalliot, peuranpapanat ja ryteiköt eivät tuottaneet Floralle mitään vaikeuksia. Olemme kyllä aika paljon erilaisia maastoja ja maastoesteitä tehneetkin, eivätkä ne Floraa juurikaan edes hidasta. Yhdessä kohdassa koira poistui jäljeltä ja alkoi juoksennella ympäriinsä etsien jälkeä. Se olisi toki sen löytänytkin jossain vaiheessa, mutta periaatteesta haluan minimoida tämän flipperipalloilun jo valmiiksi levottomalta koiralta, joten otin koiran hanskaan ja lähetin uudestaan siitä missä seisoin, koska tiesin seisovani jäljen päällä. Siitä eteenpäin ei ongelmia ollut. Kuusi keppiä nousivat helposti. Kokonaisuutena hyvä jälki! Alku oli levottomampi ja työskentely tasaantui loppua kohden, kuten aina.
 
* Siksi, että joku kokeneempi harrastaja on sanonut, että koiralle puetaan valjaat vasta juuri ennen jälkeä eikä pönttö aloittelija osaa ajatella itse.