Koiraharrastusta haittaavista pakkasista siirryttiin näköjään suoraan koiraharrastusta haittaavaan helteeseen. Tätä se on taas syyskuuhun asti. Vihaan kesää. Kuumaa ja ötököitä. 

Agitreeneissä Veka näytti taas taitonsa ja ohjaajansa kädettömyyden. Koira lukee ohjausta armottoman tarkkaan. Oho, rintamasuunta hiukkasen tai ei tarpeeksi vinossa, käsi inasen korkealla tai matalalla, vauhtia hitusen liikaa tai liian vähän, kääntyminen sekunnin myöhässä tai aikaisessa... Jos jälkeä harrastaessa koiran nenän suorituskyky vetää välillä nöyräksi niin enpä kyllä saa agitreeneissäkään itseäni miksikään luomakunnan kruunuksi tuntea. Välillä sentään onnistuttiinkin. Veka irtoaa hienosti suorittamaan esteitä itsenäisesti eikä koskaan pöllöile omiaan. Kontaktimme ovat tuuripeliä, kiitos ihan oman lusmuiluni. Kisoihin lähtö ei tunnu vielä ajankohtaiselta, koska hylsy on hyvin todennäköinen koiran lähtiessä väärille esteille epäselvän ohjaukseni takia.
 
Agitreenien lomassa vähän tokoa. Erityisesti paikkamakuuta Veka on harjoitellut agitreenien oheistuotteena. Jätän koiran paikkamakuuseen kentän laidalle kun kouluttaja kertoo asioita kentän keskellä. Veka pysyy paikallaan, ellen juokse rataa läpi kuivaharjoitteluna - voin käydä rataa läpi kävellen ja esteitä osoitellen, mutta juokseminen on Vekalle liikaa, silloin se lähtee mukaan. (Paikkamakuussa Vekalla ei tosin alokasluokassakaan ollut ongelmia, edes toisen koiran tullessa tekemään tuttavuutta.) Uusi perusasentokin edistyy - lähdin korjaamaan takaa kiertämällä aikaan saatua perusasentofiaskoa opettamalla koko homman uudestaan edestä "kiepahtamalla". Lainausmerkeissä siksi, ettei raamikkaan ja pitkärunkoisen Vekan muodokas takapuoli kyllä mitenkään päin nähtynä varsinaisesti kiepahda. Mutta jos se saataisin jotenkin hinattua suoraan ja tiiviiseen perusasentoon.