Kokonaisuutena Floran tottis on hyvässä vauhdissa kohti alokasluokan tottelevaisuusosuutta, mutta ensin tulee BH-koe. Kylmän hien vetävät pintaan seuraamiskaavion pituus ja paikkamakuu sekä muut odottelut. 
 
Kontaktihan Floralla on oikein hyvä, samoin seuraaminen lyhyellä matkalla. Nyt on käymässä jo toisen kerran niin, että kun lyhyt seuraaminen on kunnossa, päätän että Nyt Meillä On Seuraaminen, lähden pikamarssia lampsimaan kentän päästä toiseen ja oletan koiran seuraavan kuten tiiviissä kymmenen askeleen harjoituksessa. Leviääkö homma käsiin? Voi ihmettä. Mutta tästä selvitään pidentämällä seuraamista maltillisesti eikä ahnehtimalla.
 
Paikkamakuussa kyllä maataan paikalla häiriössäkin, mutta siellä on tyyylsäää emmääjaksaoottaaa vinku vinku piip piip.
 
Flora kiepahtaa helposti ylivireeseen ja purkaa sitä haukkumalla. Eilen oli mahtavan huono idea odotuttaa koiraa kun treenikaveri vie eteenmenopalkan kentän päätyyn. Muutama haukahdus siellä täällä on ihan ok, mutta tämä jumalaton meteli. Korviin sattuu. (Tämä on se toinen syy tehdä esineruutu valmiiksi viedyllä esineellä - myös esineen viemistä katsoessaan Flora kiljuu innosta päästä jo etsimään.) Liikkeethän Flora kyllä suorittaa hiljaa ja keskittyneesti. Mutta tauoilla kun ei ole mihin keskittyä. Räksytys on periaatteessa koulutusvirhe mutta ei yksinkertaisesti korjattava tekninen ongelma, koska se kumpuaa koiran luonteesta ja mielentilasta - sitä ei paikata millään sukkahousuniksillä (ja jos koira kiljahtelee patukka suussa, tuskin auttaa vetää sille sukkahousujakaan päähän). 
 
Vinoja perusasentoja, väljiä eteentuloja ja muuta pientä katson läpi sormien, koska emme koskaan pääse kokeisiin, jos alan ensimmäisen koiran kanssa jynssätä jokaista yksityiskohtaa täydellisyyteen. Tavoitteena on päästä kokeissa tottiksesta läpi hyvällä fiiliksellä.